Työssäoppimaan ulkomaille

kv_malta.jpg

Koulutuskeskus Sedun opiskelijat voivat suorittaa osan tutkintoon kuuluvasta työssäoppimisesta ulkomailla. Ulkomaan jakso kerryttää oman ammattialan osaamisen lisäksi kielitaitoa sekä vieraiden kulttuurien tuntemusta. Monelle nuorelle kyseessä on ensimmäinen pidempi jakso erillään perheestä ja jakson aikana kehittyvät myös monet muut elämän varrella tärkeät taidot, kuten omalaoitteisuus ja selviytymistaidot.  Luottamus itseensä ja omana osaamiseensa kasvaa ja nämä ovat oleellisia taitoja siirryttäessä opintojen jälkeen työelämään.

Ulkomailla tapahtuvan työssäoppimisjakson toteuttamisessa avustaa yleensä kohdemaassa oleva yhteistyöoppilaitos, joka tuntee olosuhteet ja jolla on kokemusta ja paikallistuntemusta työssäoppimisjakson ja käytännön asioiden organisoinnissa. Ulkomaanjakson kesto on yleensä 6 viikkoa. Vaihto voi olla myös opiskelua partnerioppilaitoksessa. Jokaisella alalla on omat yhteistyökumppaninsa. Koulutuskeskus Sedulla on yhteisytökumppaneita useimmissa Euroopan maissa.  Ulkomaan jaksot rahoitetaan pääsääntöisesti Euroopan Unionin elinikäisen oppimisen ohjelman  hankkeiden avulla (Leonardo da Vinci, Comenius).

Kun haluat saada lisätietoja oman alasi vaitomahdollisuuksista, käänny ensimmäisiksi oman opetuspisteesi  kv-vastaavan puoleen. Hän opastaa sinua ulkomaille hakeutumiseen liittyvissä asioissa.

sedu_erasmus_2011.png
8.9.2011, 9:01 - Jukka Katajamäki