Työharjoittelujakso Maltalla loka-marraskuus 2011

Työharjoittelujakso Maltalla alkoi todella hyvin, vaikka matkaa vähän jännitinkin aluksi kun matkustin yksin ja Frankfurtissa oli koneen vaihtokin.

kv_malta-maisemia.jpg

Perille päästyäni tapasin kämppäkaverini, joita oli kaksi. Saksalainen Angie ja bulgarialainen Martin. He olivat olleet Maltalla jo hyvän aikaa, joten he osasivat neuvoa jos minulla oli jotain kysyttävää. Heidän kautta tutustuin myös moneen muuhun harjoittelijaan, jotka kaikki oli ympäri Eurooppaa. Kavereita sain myös Romaniasta, Ranskasta, Espanjasta, Islannista yms. Meillä oli mukava porukka, koska kaikki oli eri maista, joten puhuimme englantia keskenämme.

Iltaisin ja viikonloppuisin kiersimme Maltan nähtävyyksiä, kävimme elokuvissa, kalassa sekä perinteeksi meille muodostui yhteiset ruuanlaitto illat, jolloin söimme perinteisiä ruokia jokaisen maasta.

kv_malta_Inspire.jpg

Työpaikkana minulla oli kuntoutuskeskus Inspire, joka toimii vapaaehtoistyöllä. Työtehtäviini kuului lasten ohjaus ja valvonta, sekä myös kaikenlaiset eläinten ja pihan hoito työt. Työpaikka oli tosi ihana koska työskentelimme paljon ulkona ja työilmapiiri oli rento ja hauska. Työkavereina minulla oli paljon saman ikäisiä vapaaehtoisia ympäri Eurooppaa, joten sain paljon kavereita myös työpaikalta.

Työpäivät olivat lyhyitä, mutta työn täyteisiä. Se sopi kuitenkin hyvin, koska
talviaikana pimeää tuli jo melko aikaisin joten aikaa jäi työpäivänkin jälkeen vierailla eri kaupungeissa. Malta oli ihana paikka. Siellä kaikki asukkaat nuoret sekä vanhemmat osasivat puhua englantia, mikä teki asumisen siellä helpoksi. Ihmiset olivat hyvin ystävällisiä sekä avuliaita.

Ystävieni kanssa laitoimme usein ruokaa, mutta kävimme myös ulkona syömässä. Maltalla ruoka on yleensä kalaa, pastaa ja omana erikoisuutena jänistä.Kielitaitoni parani nopeasti viiden viikon harjoittelun aikana. Sain myös paljon rohkeutta kommunikointiini englanniksi sekä itsevarmuutta roppakaupalla.

Mahtavan kokemukseni aikana oli hienoa huomata, että asuminen ja työskenteleminen ulkomailla ei ole mahdottomuus. Kiitokse kaikille, jotka auttoivat harjoittelun toteutuksessa! 

Elina Ottela, lähihoitajaopiskelija 




13.12.2011, 14:09 - Kirsi Lounela