Espanja, Martos (Jaén)
Olimme Espanjassa työharjoittelussa 30.10.-12.12.2006 välisen ajan.
Saimme koululta paljon monisteissa, missä oli sanoja ja lauseita meidänalaamme liittyviä. Omalla ajallamme katsoimme tietoja Espanjasta netin kauttaja luimme kieltä kotona.
Paikka jossa asuimme Martoksessa, oli kuin "asuntolan"tapainen, siellä oli eri puolelta maailmaa nuoria opiskelemassa ja opettajia tutustumassaEspanjan kulttuuriin. Meidän aikanamme Martoksessa vieraili romanialaisia,puolalaisia ja turkkilaisia. Paikka oli hyvin siisti ja kolmikerroksinen. Kouluhankki meille asumisen ja siihen samaan sisältyi ruokailut joka päivä, hintaylittyi tuhannen euron. Kaksi ravintolaa, joissa työskentelimme vähän aikaa,olivat salilta hyvin hienoja ja keittiöt pieniä.
Vapaa-ajalla kävimme Jaénissa, Cordobassa ja Sevillassa katsomassaniitten kaupunkien nähtävyyksiä ja myös shoppailemassa. Martoksessa kiertelimmekaupoissa ja kävimme korkeimmassa tornissa, jossa näimme koko Martoksen. Kävelimmemyös yhdelle vuorelle, johon oli vähän yli kilometrin pituinen polku ja yms.
Meillä parantui molemmilla englannin kieli ja puhetaito, ihmisten kanssakommunikointi ja itse itseluottamus parani.
Seuraaville lähtijöille neuvoksi että jos vain haluavat lähteä käymäänkiertelemässä paikkoja, pyytävät vain vapaata sille päivää ja asioistakannattaa ottaa selvää mahdollisimman pian jos jokin murehduttaa tai onepäselvää.
Krista Kaartinen, suurtalouskokki ja
Niina Riihimäki, ravintolakokki