Osuuskunta

Työ ja opiskelu yhdistyvät osuuskunnassa

Lukuvuonna 2010–2011 Koulutuskeskus Sedussa perustettiin osuuskunta. Osuuskunta toimii oppimisareenana: opiskelija pääsee tutustumaan käytännön yrittäjyyteen ja opiskelun ohessa voi hankkia myös lisäansioita.

Osuuskunta tulee kattamaan koko Etelä-Pohjanmaan, ja siihen voivat liittyä niin Koulutuskeskus Sedun opiskelijat kuin myös Etelä-Pohjanmaan alueella toimivien nuorten työpajojen asiakkaat. Ensimmäisenä toiminta käynnistyi Ähtärin Koulutiellä.

Kokonaisvaltainen vastuu kasvattaa

Osuuskunnan alkutaivalta tukee EP:n Pajoilta Urille -hankkeesta liiketoimintacoach Tero Perälä. Organisaatiomalliin on haettu konsultaatioapua esimerkiksi Eepeen osuuskaupalta, josta talousjohtaja Kaj Mäkelä on valottanut eri mahdollisuuksia.

Osuustoiminnan hyödyt

Opiskelija pääsee osuuskunnassa testaamaan ideansa toimivuutta käytännössä mutta hyvin riskittömästi. Opiskelija saa sekä ammatillista että liiketoiminnallista ohjausta.

Osuuskunta KAMP

Osuuskunnan nimestä järjestettiin kilpailu, jossa opiskelijat saivat antaa ehdotuksensa. Näistä ehdotuksista järjestettiin netissä äänestys, jonka tuloksena osuuskunnan nimeksi äänestettiin KAMP. Voittanut ehdotus tuli ryhmältä, johon kuuluvat Mira Hautaluoma, Piia Kaura, Anna Saarijärvi ja Keijo Yli-Karjanmaa, jotka opiskelevat Upankadulla Seinäjoella.
20.4.2012, 10:21 - Jukka Katajamäki