Metsä-Sedu Ny

Tuomarniemen opiskelijayritys Etelä-Pohjanmaan huippua!

Metsäalan opiskelijayritys, Metsä-Sedu Ny, vei ykkössijan Seinäjoella järjestetyillä Nuori Yrittäjyys (NY)- aluemessuilla.

Opinlakeus-koulutusmessujen yhteydessä järjestettyyn tapahtumaan osallistui 43 harjoitusyritystä ympäri Etelä-Pohjanmaata. Messuille osallistuneet nuoret yrittäjät pyrkivät omilla messosastoillaan mahdollisimman myyvästi esittelemään omaa yritysideaansa. Messukävijät saivat tunnistaa suomalaisia puulajeja ja samalla tutustua yrityksen tuotteisiin ja palveluihin. Messuterjouksena oli myynnissä hirsikalustoja, joita on syksyn mittaan veistetty Tuomarniemellä.

Harjoitusyrityksen toimitusjohtaja Markus Grönroosin mukaan Metsä-Sedu Ny:n liikaideana on tarjota monipuolista käsityövälineillä tehtävää metsäalan palvelua lähiseudun asukkaille. Päätuotteina ovat raivaussahatyöt, pihapuiden kaadot, polttopuut ja pienet hirsirakenteet.

Nuorten yritystoimintaa ohjaava lehtori Esa Eloranta korostaa, että tällä alalla ei useinkaan kannata erikoistua kovin kapealle sektorille. Yrityksen on varauduttava eri vuodenaikojen kausivaihteluihin monipuolistamalla palvelutarjontaansa. Opiskelijoiden liikeidea on perinteinen ja se tukee hyvin metsäalan opiskelua.

NY-toimintaa on Tuomarniemellä järjestetty jo usean vuoden ajan. NY-konseptin  mukaan yritys toimii kuten muutkin yritykset rekisteröitymällä viralliseksi yksiköksi lähes vuoden ajaksi. Toiminta alkaa liiketoimintasuunnitelman laadinnasta syksyllä ja päättyy tilinpäätökseen ja toimintakertomuksen tekoon keväällä. Taloudellinen tulos riippuu opiskelijoiden aktiivisuudesta ja liikeidean toimivuudesta. Kertynyt voitto jakautuu lopussa jäsenten verotettavaksi tuloksi.

Yrityksen onnistuneen markkinoinnin johdosta vuosi on ollut kiireinen ja töitä riittää kevätkaudellekin. Voitto aluemessuilla takasi myös paikan Nuori Yrittäjyys - finaalitapahtumaan 16.4.2010 Turun Kauppakorkeakoululla.

metsäsedu.pdf
























MPT12SYKSY 087.jpg 

MPT12SYKSY 074.jpg





















Päivitetty: 23.3.2010 - Antti Virkkunen