Valitse ajankohta
Alkaen:
Päättyen:
Valitse
Ole kartalla: Etusivu > Opiskelijalle > Hoks > Yrittäjyys > Vuosi yrittäjänä > Liikeidea ratkaisee

Liikeidea ratkaisee

Seinäjoella toimiva Elisa Aholan (19) ja Anu Olkkolan (20) NY-yrityksen pitkä nimi paljastaa toiminnan Pienesineiden koristemaalaus A&E NY.

Asiakkaan tilauksesta Elisa Ahola petsaa, maalaa ja lakkaa rasioita, valmistaa kilpiä kodin opasteiksi. – Maalarin koulutuksen kautta tietysti osaan tehdä mutta olen armottoman hidas. Yhden rasian kannen koristemaalaukseen saattaa vierähtää 8 tuntia. Viikon syyslomalla ahkeroin neljä valmista tuotetta, kertoo Elisa Ahola.
- Emme voi saada tuotteistamme hintaa, joka tuottaisi jonkinmoisen tuntipalkan, toteavat nuoret naiset pohtiessaan yritysideansa heikkouksia. Kuukaudet käsityöyrittäjinä ovat paljastaneet, että pitäisi olla tunnettu nimi, jotta tuotteet voisi hinnoitella oikein.
 

Kädentaidot kohenevat

Tuotteilla on kysyntää. Kauniit rasiat hivelevät silmää ja alueen tapahtumissa tuotteita kehutaan. – Tuntuu hyvältä, että tyylistäni pidetään. Aloitan koristemaalauksen kuin taulun. Hahmottelen kuva, levitän pohjavärin ja muokkaan sitä. Kerros kerrokselta työ valmistuu. Yksi siveltimenveto ei minulle riitä, paljastaa Elisa työmenetelmästään.
Anu on suunnitellut yritystunnuksen, huolehtii mainoksista ja raportoi tapahtumista. – Olen oppinut petsaamaan ja lakkaamaan, joten tuote valmistuu hiukan nopeammin, kertoo Anu.

Keskittymällä

- Jo tähän mennessä olemme oivaltaneet tosi monia juttuja. Arvostamme käsitöitä entistä enemmän. Olemme oppineet työskentelemään paineen alla ja keskittymään yhteen asiaan. Merkonomin opinnäytetyön voi varmasti tehdä pienemmällä vaivalla mutta meidän yrityskansiomme valmistuu varmasti jo huhtikuun lopussa ja olemme oppineet tekemällä itse, summaavat Koulutuskeskus Sedusta merkonomeiksi valmistuvat Anu ja Elisa.


Anu Olkkola ja Elisa Ahola toivovat NY-yrityksille voisi olla enemmän yhteisiä tapaamisia, joissa voisi vaihtaa vinkkejä ja jakaa kokemuksia.