Sedu

Monipuolinen maatalousala

Rento, tiivis ja läheinen, näin Miina-Maija Simonen, viimeisen vuoden maatilatalouden opiskelija, kuvailee koulunsa opiskelijayhteisöä.

Miina-Maijalla on tavoitteenaan suorittaa kaksoistutkinto, ammatillinen perustutkinto ja ylioppilastutkinto. Lisäksi valmistumisen jälkeen hän suuntaa armeijaan.

- Mulla on tavoitteena mennä niin pitkälle, kuin vain pääsee, Miina-Maija kertoo.

Maaseutuyrittäjäksi valmistuva Simonen kehuu, että suurin osa opettajista on rentoja ja asioiden hoitaminen on helppoa.

Ensimmäisenä vuonna opiskellaan perusteita kasvituotannosta, koneista, metsästä, raksasta ja eläimistä ja valitaan haluamansa osaamisala. Miina-Maija valitsi maatilatalouden osaamisalan. Maatalousalalla opiskelijalla on monia mahdollisuuksia valita erilaisia opintoja, jotka ohjaavat opintoja.

- Ekana vuonna me tehdään pieniä rakstatöitä, hitsataan, korjataan vähän koneita ja tehdään metsätöitä. Ekana vuonna ollaan myös navetassa paljon, ja valinnaisten mukaan on 1-2 kesäjaksoa navetassa, Miina-Maija kertoo.

- Seuraavana vuonna valinnaisena on muun muassa hevostaloutta ja hevoslomitusta, eläinten terveydenhoitoa sekä tuotantoeläinten hoitoa. Kaikki ammatilliset valinnaiset voivat liittyä kotieläimiin. Perusopintoja on myös vähän.

Työssäoppiminen - oppimisen pulppuava lähde

Ammatilliset valinnaiset vaikuttavat opiskeluun, koska niitä saa valita paljon.

- Työssäoppiminen opettaa paljon. Vaikka kuvittelisi, että osaa kaiken, silti oppii, Simonen kertoo.

- Työssäoppimisessa on nää kaikki maatilan hommat, kuten lypsy, vasikoiden juotto. Ne on oikeestaan sellasia perus maataloustöitä, Miina-Maija kertoo.

- Ite mä olin Eurassa työharjottelussa 6 viikon pätkän ja 7 kuukauden pätkän. Siellä mä oon äestäny, kyntäny, kylväny isännän kans ja kaikenlaista muutakin. Isännältä oppii paljon, kun se on koko ikänsä tehny niitä töitä. Maatalousalalla työssäoppimisen pituudet vaihtelee 25 viikosta 40 viikkoon ja seki riippuu niiden valinnaisten mukaan, kertoo Miina-Maija.

- Pääasiassa siis on ekana vuonna 3 viikkoa navettaa, sitten on 4 kuukauden navettaharkka ja 2 kuukauden siipikarjaharkka eli vaikka kanala tai vuohela, Miina-Maija selventää.

Oikea valinta

Miina-Maija valitsi maatalousalan, vaikka onkin monelle eläimelle allerginen, koska heillä on kotona pieni tila.

- Oikeastaan äiti sano tän idean, että voisin tulla tänne kouluun. Ja sitten tulinkin. Lisäksi, kun kävin vielä tutustumassa täällä koululla, sen jälkeen olin aivan varma, että tämä on se oikea paikka, Miina-Maija kertoo.

- Nää maatilan työt on tosi mukavia ja monipuolisia ja mä tykkään olla eläinten kanssa, vaikka oonkin aika allerginen, Miina-Maija iloitsee.

Ilmajoella maatalousalan aikuisopiskelijoilla on mahdollisuus suorittaa eläintenhoidon näyttötutkinto.


Tee tulevaisuuttasi. Tule osaajaksi.

Hae nyt Kysy neuvoa
OpiskelijatarinoitaOpiskelijatarinoita