Valitse ajankohta
Alkaen:
Päättyen:
Valitse

Erehdystä voi juhlia

André Noël Chakerin mukaan suomalaisen työkulttuurin salainen ase on jopa niin salainen, ettemme tiedä sitä itsekään.

Ole oma itsesi. Kaikki muut ovat jo varattuja. On äärimmäisen tärkeää kehittää oma persoonallisuus.

Tuohon tiivistyy Chakerin teoria mahdollisuuksien polusta.
- Kimi Räikkönen on hyvä esimerkki omasta persoonasta. Hän sopii mainiosti The man from Iceland  -rooliin. Ei tunteita. Niin uskottava, niin aito, niin persoonallinen.

KUKA?

André Noël Chaker on kanadalaissyntyinen juristi, Veikkauksen johdon Senior Advisor, ja myös urheilubisneksen moniottelija.
 
Kahdenkymmenen Suomessa vietetyn vuoden kuluessa hänestä on kuoriutunut esiin myös “bisnesantropologi”.

Hän luennoi pääasiassa menestyskirjansa teeman “The Finnish miraclen” pohjalta suomalaisuuden ja liike-elämän menestyksen yhteydestä ja siitä, kuinka omaperäiset kansalliset arvot ja toimintatavat ovat antaneet Suomelle kilpailuedun.

Chaker on seurannut suomalaista tekemistä tarkalla silmällä, eikä unohda puheissaan kehityskohteitammekaan.

Hänet valittiin Speakersforumin Vuoden puhujaksi 2012.

Lähde: Speakersforum

Intohimolla kaikki on mahdollista

Lähes täysi auditoriollinen ihmisiä oli Seinäjoella kuuntelemassa Chakerin väittämää, että suomalainen elämäntyyli on tie onneen ja liike-elämän menestykseen.

- Olette skeptisiä? Niin oli silloinen pomonikin, Veikkauksen toimitusjohtaja Risto Nieminen, kun esittelin ideani hänelle.
-  Risto sanoi, että ”Höpöhöpö. Nokialle kävi huonosti, tehtaita suljetaan, nuoriso syrjäytyy ja 10 prosenttia kansalaisista on jatkuvasti kännissä”.

Chaker-NETTI.jpg

Chaker päätti etsiä väitteelleen perusteita. Hän haastatteli tunnettuja suomalaisia menestyjiä ja kävi läpi tutkimuksia Suomesta, joiden lopputulos on imarteleva.
- Noh, viimeisimmässä Pisa-tutkimuksessa tuli vähän takaiskua.

Omana itsenä olemisen lisäksi tärkeitä ovat avoin mieli, yritys ja
 erehdys, työtä kovemmin ja fiksummin, sekä sisu.
- Kun on intohimoa, voi tehdä mitä vain. Ennen kuin voi lähteä tekemään mitään, pitää tietenkin olla idea. Sen jälkeen  oleellista on avoin mieli.

Avoimen mielen positiivinen kehä muodostuu tiedosta, suvaitsevaisuudesta ja energiasta.
- Tieto on Suomessa erittäin hyvissä kantimissa. Päteviä hakijoita työpaikkoihin löytyy, toisin kuin Englannissa.

Tasa-arvo luodaan saunassa

Kehän pyörimisen kannalta on ratkaisevaa, että ihminen pitää itsestään huolta, kuten liikkumalla säännöllisesti.
- Epäterveellinen työyhteisö tai negatiivinen ihminen tappavat positiivisen mielen, Chaker sanoo.

Kun hän kysyy yleisöltä, kenen mielestä Suomessa ollaan suvaitsevaisia. Kukaan ei nosta kättään.
- Tähän kaatui teoriani! hän naurattaa yleisöä.
- Petraamista toki löytyy, mutta olen eri mieltä teidän kanssanne. Yhteiskuntaluokkien välinen taso-arvo on kunnossa.

Tasa-arvo on Chakerin mukaan muun muassa saunan ansiota.  Saunassa alasti oleva on  vain tavallinen ihminen.

Mollimeininki, jees!

Suomi on Chakerin intohimo, ja myös sellaisen kirjallisuuden lukeminen, joka liittyy menestykseen. Intohimo Suomeen tarttui, kun hän tuli opettamaan kesälukioissa ympäri Suomea, kun hän  itse vielä opiskeli Pariisissa.
- Suomalaiset ovat hiljaisuuden mestareita. Minä olen ollut hiljaa enintään kolme minuuttia, hiljaisuus on myrkkyä pohjoisamerikkalaisille, hän sanoo.

Suomalainen mollimeininki on Chakerin mielestä mahtava juttu, se iskee syvälle.
- Itsekriittisyys ja pessimistisyys ovat hyvä ja huono juttu, hän mainitsee.

Hullu mies tulee Suomeen

Chaker kertoo, että lähes poikkeuksetta Suomeen tulleelta ulkomaalaiselta kysytään ensimmäisenä: Miksi  olet täällä?
- Aivan niin kuin se olisi ihme. ”Hullu mies! Sä oot varmaan joku rikollinen.”

- En tullut naisen perässä, kuten usein luullaan, vaikka olenkin hetero. Työskentelin Montrealissa asianajajana, ja haaveilin Wall Streetistä. Päädyinkin Jyväskylään kaljupäisen suomalaisen tiedemiehen kutsumana. Shit happens, Chaker vitsailee.

Kanadassa ei kukaan kysy, miksi joku on tullut sinne.
- Syy on, että kanadalaiset pitävät maatansa mahtavana.

Pelkkää faktaa ja dataa

Chaker harmittelee, että suomalaiset pelkäävät tehdä virheitä. Halutaan pelata varman päälle tutkimalla, tutkimalla, tutkimalla ja vielä tutkimalla.
- Suomalaiset ovat rationaalisen, järkevän ajattelun mestareita.  Suomalaiset unelmoivat vain järkevistä ja mahdollisista asioista.
Chaker-NETTI2.jpg
Chaker esiintyi Koulukadun auditoriossa.  Kuva on otettu ennen esiintymistä.

Esitykset yleisölle koostuvat  faktasta, faktasta, faktasta, runsaasta datasta, ja taas isosta määrästä faktaa ja loppukaneetti on, onko kellään kysyttävää.
- Se on tehokas tapa, mutta palveleeko se lopulta?

Varman päälle pelaamiseen menee paljon aikaa, jonka menettämiseen ei välttämättä ole varaa.
Chaker ihmettelee,  että on jopa sanonta, että se joka kuuseen kurkottaa se katajaan kapsahtaa.
- Suomalaisilla on tapana pitää tiukasti kiinni omasta tontista, vaikka loppupeleissä kaikki tekevät sitä samaa työtä. He eivät keskustele keskenään, näin ei synny uutta.
- Parhaat tulokset syntyvät, kun työryhmässä on eri-ikäisiä, naisia ja miehiä eri ammattialoilta. He näkevät kaikki mahdollisuudet. Tämä on paras keino saada innovaatioita halvalla.

Paha sisu

Yritys ja erehdys ovat äärimmäisen tärkeitä.
- Erehdystä voi juhlia! Virheistä  otetaan opiksi ja mennään eteenpäin.

Suomalainen sisu on hyvästä ja pahasta.
- Se on sellaista kylmäveristä toimintaa suoraan maaliin, läpi harmaan kiven. Sellaista tarvittaisiin enemmän, Chaker miettii.

Pahasta sisusta, suomalaisten pimeästä puolesta, hänellä on kokemusta kännisten suomalaisten olomuodossa. Toistaiseksi kyseessä on ollut vain läheltä piti -tilanne, josta on selvitty huumorilla.

Salainen ase

Chakerin mukaan suomalaisen työkulttuurin salainen, ja ylivoimainen ase muihin verrattuna, on luottamus.  Hän antaa esimerkin.
- Jos minulta putoaa lompakko jonnekin, saan sen yli 90 prosentin varmuudella takaisin, jos poliisi tai tuttu löytää sen.

Korkean luottamuksen ansiosta Suomessa tehdään asioita nopeammin, varmemmin ja halvemmalla kuin muualla.

Esityksen jälkeen yleisössä olleiden keskuudessa pohdittiin, miksi jonkun pitää tulla sanomaan, että me olemme hyviä? Miksi emme tiedä sitä itse? Pidämmekö Chakerin esittämiä asioita itsestäänselvänä?

Jonna Vuoto