Hae koulutusta
Valitse ajankohta
Alkaen:
Päättyen:
Valitse

Maalarin työssä voi nauttia aurinkoisesta ilmasta

  • Opiskelussa huomioitiin omat toiveet

Nykyisin kokoaikaisena maalarina toimiva seinäjokelainen Anssi Kallioniemi on tyytyväinen ammattiinsa. –Tykkään varsinkin ulkomaalauksesta, kertoo Anssi. Pihalla auringon paisteessa on kiva työskennellä. Talvisin on paljon sisämaalausta. Tässä työssä saa myös itse suunnitella työn etenemistä oman järjen mukaan. Haasteena tässä työssä on pysyä aikataulussa, kun on tiukka paikka.

-Valmistuin maalariksi Sedusta vuonna 2013, kertoo Kallioniemi. Opiskelu oli mukavaa ja joustavaa. Opettajat tekivät kaikkensa, että saivat järjestettyä opiskelijoille tutkinnon osat heidän tarpeiden ja toiveiden mukaan. Vaikka olen tullut alalle vähän sattumalta, niin tämä on mukavaa hommaa. Kun on kova tekemään töitä, niin niitä riittää. Puskaradion kautta sana leviää parhaiten.