Hae koulutusta
Valitse ajankohta
Alkaen:
Päättyen:
Valitse
Ilmajoen Koskenkorvalta kotoisin oleva Henri Hakola on autoalan ammattilainen isolla alkukirjaimella, vaatimattomalla tavalla.

Ajoneuvoasentajaksi valmistunut Henri on parhaillaan kesätöissä Autohuolto Seitoy:lla. - Heinäkuussa menen armeijaan Niinisaloon, hän kertoo lähitulevaisuudestaan.

Toukokuussa 2019, opintojensa loppuvaiheessa Henri sai kaulaansa pronssimitalin ammattitaidon SM-kilpailussa Taitajassa, Joensuussa. - Ei tullut paljon harjoiteltua, oli itselleni yllätys, että pääsin edes finaaliin, Henri toteaa vaatimattomasti. – Ajattelin, että tehdään nyt, mitä osataan.


Paljon vaihtoehtoja, autoala vei voiton


Kun tuli aika pohtia mitä tapahtuu peruskoulun jälkeen, Henrillä oli runsaasti vaihtoehtoja. Hetken mietittyään hän kuitenkin totesi, että ajoneuvoasentajan koulutus on selvä valinta.

- Siinä sitä on käyty, Henri toteaa rennosti opinnoistaan. – Kyllä se on tuonut paljon lisää osaamiseen, nollista lähdettiin liikkeelle.


Kilpailuhenkinen automies


Harrastuneisuutta alaan tosin löytyy. – Mulla on ollut peltoautoja pienestä pitäen, ja niitä on tullut korjailtua. Joskus nuorempana harrastin myös autosuunnistusta. – Ja taisi siinä tulla menestystäkin, Henrin opettaja ja Taitaja-valmentaja Jani Mikkilä toteaa oppilaansa vierestä.

Tällä hetkellä Henri harrastaa pesäpalloa, johon olisi tarkoitus panostaa tulevaisuudessa enemmänkin. – Pelaan Jymyssä ja Maila-Jusseissa, hän toteaa.


Ei kahta samanlaista työpäivää


Henri pitää alan hommista niiden monipuolisuuden vuoksi. – Harvoin on kahta samanlaista työpäivää.

Kenelle tämä ammatti Henrin mielestä sopii? – Jos osaa tehdä käsillä, niin silloin kannattaa hakea.

- Alalla pitää olla myös ongelmanratkaisukykyä, Mikkilä toteaa. – Ja ennen kaikkea –halua.

- Kyllä - erityisesti silloin, jos joku muu ei ole saanut jotain ongelmaa auton kanssa ratkaistua, ja itse ratkaiset sen, niin se tuntuu tosi hyvältä, Henri kiteyttää.


Lue myös Henrin kisaurakasta Taitajat 2019 – ammattitaidon SM-kilpailuissa.
Hakola_Henri_700x590.jpg
Henri kesätyöpaikassaan Autohuolto Seitoy:lla.
Hakola_Henri_700x590_hommissa.jpg
Henri_Hakola_440x480.jpg
Henri vastaanottamassa pronssimitalia Taitaja 2019 -kilpailussa.