Napauta superhaku
Valitse ajankohta
Alkaen:
Päättyen:
Valitse

Hoitoala vaihtumassa logistiikan pariin

  • muutkin naiset pystyvät tähän, kun minäkin pystyn

Elina Kalliojärvi Vaasasta kyllästyi hoitotyöhön ja päätti vaihtaa alaa. Hän opiskelee nyt Sedu Vaasassa jakeluautonkuljettajaksi.

-Minulla oli jo C-ajo-oikeus, kun tulin koulutukseen, kertoo Kalliojärvi. Olen toiminut myös yrittäjänä, joten  alalta on myös hieman kokemusta. Ennen koulutukseen hakeutumista työskentelin vanhusten parissa, mutta vanhusten olosuhteet hoitolaitoksessa oli jotain sellaista, mitä en kestänyt ja siksi vaihdan alaa.

-Koulutus täällä on mielenkiintoista ja hyvät kouluttajat, sanoo Kalliojärvi. Toki on päiviä, kun on vähän  tylsempiäkin aiheita. Teoria ovat pian ohi ja työssäoppimaan lähden loppuvuodesta. Haluaisin Laihialle roska-autonkuljettajaksi. Työ on raskasta, mutta olen tottunut siihen jo hoitoalalla. Tulevaisuudessa voisin ajatella ajavani myös E-kortin ja haaveena minulla on erikoistua erikoiskuljetuksiin. Kanssasisarille haluan sanoa, että muutkin naiset pystyvät tähän hommaan, kun minäkin pystyn. Ihan varmasti.