Napauta superhaku
Valitse ajankohta
Alkaen:
Päättyen:
Valitse

Leipuri-kondiittoriksi Sedusta

-Koulutuksen parasta antia on ollut vapaus suunnitella ja toteuttaa asioita itse, sanoo leipuri-kondiittoriksi valmistuva Anette Rajamäki Seinäjoelta.
Elintarvikealalla aikuiset ja nuoret opiskelevat yhdessä ja se ei ole ongelma, samalta viivalta lähdetään.

- Ensimmäinen vuosi on tärkeä, koska silloin pääsee näkemään suuntautumisvaihtoehdot ja sen jälkeen voi päättää mihin itse suuntautuu, kertoo kurikkalainen Meri Randell, jolle leipominen on tuttua jo kotoa. Koulutuksen aikana olemme valmistaneet mm. leipää, kakkuja, levykakkuja, leivoksia ja laatikoita. Juhlapäivät ovat sesonkeja.

NY-yritys Sokerihuuma

Tytöt perustivat toisena lukuvuotena yhteisen NY-yrityksen nimellä Sokerihuuma. Yritys valmisti tilauksesta suolaisia ja makeita leivonnaisia. - Tuotteita markkinoitiin somessa, kauppojen ilmoitustauluilla ja jakamalla käyntikortteja. Aluksi oli hiljaisempaa, mutta kun Sokerihuuma tuli tutuksi asiakkaille, keväällä oli jo kiire. Äitienpäiväksi leivoimme 50 täytekakkua, jotka myytiin 1,5 tunnissa loppuun, vapuksi teimme 1500 munkkia, jotka myytiin loppuun kahdessa päivässä, kertoo jalasjärveläinen Jonna Raja.

-Yhteistyö tyttöjen kesken on sujunut hyvin, kertoo Rajamäki. Kaikilla meillä on omat vahvuutemme; jos jotain asiaa ei osattu, niin sitten teimme yhdessä tai toinen opetti toista. NY-yrityksen pyörittäminen oli hyvin itsenäistä ja omalla ajalla tehtävää. Yrityksemme kannatti ja saimme siitä voittoa. -NY-Yrityksen pyörittäminen toi kokemusta ja uskallusta puhua tuntemattomillekin ihmisille, kertoo Randell. Samalla oma-aloitteisuus ja rohkeus kasvoi.

Seinäjoella Opinlakeus-messujen yhteydessä järjestettiin NY-yritysten semifinaali, josta valittiin Etelä -Pohjanmaan parhaat NY-yritykset Helsingin finaaliin. - Voitimme yhdessä kahden muun yrityksen kanssa jatkopaikan Helsingin finaaliin, kertoo Rajamäki. Finaaliin siis valittiin yrityksiä joka maakunnasta. -Kaksi päivää esittelimme ja myimme tuotteitamme ja pidimme tuomaristolle englanniksi yritysideaesittelyn, muistelee ilmajokinen Elli Uusi-Ranta. Mahtava kokemus ja aika ei tullut pitkäksi. -Kivaa oli pitkän päivän jälkeen mennä Presidentti-hotelliin ja pötkötellä kylpyammeessa, hymyilee Raja.

Työssäoppimaan Espanjaan

Uusi-Ranta ja Raja lähtivät työssäoppimaan kuukaudeksi Espanjaan Ribeiralle. – Työskentelimme pienessä perheleipomossa, jossa tehtiin käsin patonkia ja leipää, kertoo Raja. Työpäivä oli kahdeksan tunnin pituinen, ruokataukoa ei ollut. – Asunnon hankkimisessa ja hakemuksen tekemisessä auttoi Sedun KV-toimisto, kertoo Uusi-Ranta. Hieman kyllä jännitti lähteä Espanjaan asti, mutta kaikki meni hyvin ja oli tosi ihanaa asua vuoristomaisemissa ja nauttia 27 asteen lämmöstä. Kokemuksena harjoittelujakso oli tosi huippu ja kun tuli lähdön aika kotiin, niin olo oli kyllä haikea.  Tytöt opiskelevat nyt viimeistä lukuvuottaan Sedussa. -Suunnitelmissa on tämän jälkeen perustaa oma yritys, kertoo Rajamäki.

Kuvassa vasemmalta: Jonna Raja, Anette Rajamäki, Elli Uusi-Ranta ja Meri Randell.

Yhteiskuva. Jonna,Anette,Elli ja Meri_ver2.jpg