Hae koulutusta
Valitse ajankohta
Alkaen:
Päättyen:
Valitse

 

Karoliinasta kaivinkoneenkuljettaja

  • haaveena koneurakointi

Karoliinan innostus kaivinkoneisiin lähti kesätöistä turvetyömaalta. – Ajoin kesätöissä eri nevoilla traktoria, ja samalla pääsin tekemään myös peruskaivinkonehommia, kertoo Jalasjärveläinen Karoliina Alkula. Siitä se lähti. Nyt opiskelen Rengonharjulla ensimmäistä vuotta kaivinkoneenkuljettajaksi. Yläkoulun jälkeen kokeilin Catering-alaa ja sitten vasta kuulin mahdollisuudesta opiskella Sedussa maarakennusalaa. Siirryin opiskelemaan Valmaan ja keräsin lisäpisteitä yhteishakua varten. Syyslomasta kevääseen työskentelin kahdessa eri robottipihattonavetassa. Hoidin vasikkoja, lehmiä, valvoin robottia ja tein konehommia mm. appeen teko. Sitten hain tänne Seduun.

-Olen tykännyt opiskelusta ja aika nopeasti jo alussa päästiin kaivamaan. Kentällä on tasoiteltu soraa sentin tarkkuudella.  Olemme harjoitelleet myös pyöräkuormaajan käyttöä ja drumpperilla ajoa. Niillä ajaminen oli yllättävän helppoa. Teoriapäiviä rytmittää ns. hallipäivät, jolloin esim. hitsataan. Olen ainut tyttö tällä luokalla, mutta pojat ovat olleet reiluja. Välillä vähän härnänneet, toisinaan sitten taas aukoneet ovia, mutta sehän kuuluu asiaan, naurahtaa Karoliina.

-Koulutukseen kuuluu C-ajokortin ajaminen, kuljettajan ammattipätevyys ja korttikoulutuksia mm. tieturva, trukki ja työturva. Rengonharjun uudet luokat ovat mukavia sekä myös opettajat, tuumaa Karoliina. Maarakennusala on monipuolinen ala ja jatko-opiskelu mahdollisuudet ovat hyvät.

-Haaveenani on jo kauan ollut koneurakointi. Lisäksi turvetuotanto on lähellä sydäntäni. Pikkutyttönä katselin kodin ikkunasta ja näin turveurakoitsijan Virtasen ajavan tiellä Ursuksella karheejan kanssa, päätin, että menen hänelle töihin. Se oli niin siistin näköistä ja mielikuvissani näin itseni jo ajamassa turvetyömaalla. Hakeuduin hänelle kesätöihin ja pääsin ajamaan monenlaisia koneita: mekaanista keruuvaunua, viivoitin-karheejaa, jyrsijää, keruuporukassa kärryä ja kääntäjää. Kaivinkoneella muotoilin aumoja ja kannotin peltoja.

-Harrastan pienpetojen kuten supikoirien, kettujen ja näätien metsästystä, kertoo Karoliina vapaa-ajastaan. Metsästyksessä apuna on oma koira, rodultaan dreeveri. Koirat ja yleensäkin eläimet ovat olleet mulle aina tärkeitä. Molemmat vanhempani harrastavat myös metsästystä ja dreeverien kasvatusta. Metsästyksen parissa rauhoittuu stressistä ja luonnossa liikkuminen koiran kanssa on omanlaista terapiaa, keho ja mieli lepää. Lisäksi lenkkeilen ja käyn salilla, jos jää aikaa töiltä ja opiskelulta.

Alkula_Karoliina_330x360px.jpg

 

 VALMA = ammatilliseen koulutukseen valmentava koulutus