Hae koulutusta
Valitse ajankohta
Alkaen:
Päättyen:
Valitse

Energinen, aurinkoinen Milja Pitkämäki (18) valmistui lähihoitajaksi sairaanhoidon ja huolenpidon osaamisalalta ja tekee nyt 3-vuorotyötä ikääntyvien hoitokodissa Ähtärin Hopeaharjussa.

TULEEKO LÄHIHOITAJASTA SITTENKIN POLIISI?

Kun työmatkan voi taittaa kävellen, aikaa jää riittävästi rytmiseen kilpavoimisteluun ja lajin edellyttämiin kuntosaliharjoituksiin ja lenkkeilyyn. Viikoittain Milja nähdään Sedussa Ähtärin Koulutiellä vetämässä kehonhuoltotuntia ja tehotreeniä.

-          Töissä saan tehdä aamuvuoron maanantaisin, torstaisin ja sunnuntaisin, jotta pääsen harkkoihin, Milja Pitkämäki kertoo.

Heinäkuussa armeijaan


Heinäkuussa Milja Pitkämäki astelee armeijan harmaisiin Kajaanissa.

-          Tätini opiskelee tällä hetkellä Maanpuolustuskorkeakoulussa sotatieteiden tohtoriksi, ja hän on kertonut paljon aika realistisia juttuja armeijan arjesta naisnäkökulmasta, Milja vakuuttaa tietävänsä, mihin on ryhtymässä.

Armeijassa toivon mukaan vierähtää vuosi, sillä nuori nainen on päättänyt pyrkiä johtajakoulutukseen.

-          Kutsunnoissa Lapualla kerroin, että tavoitteeni on päästä Haminaan, Milja sanoo.
Armeijan jälkeen suunnitelmissa siintää opiskelun jatkaminen toivottavasti Tampereella poliisikoulussa. Vaihtoehtona on opiskella sosionomiksi.

-          Poliisin koulutuksella voi suuntautua moneen, ja poliisin työkin liittyy tavallaan sosiaalialaan mutta siinä on enemmän actionia, Milja perustelee.

Asiakaslähtöinen lähihoitaja


-          Lähihoitajan työhön kuuluu kaikki asiakaslähtöinen hoitotyö, myös lääkehoito. Hopeaharjussa on kolme eri osastoa, ja asiakkaiden kunto vaihtelee tosi paljon. Olen töissä kaikilla osastoilla, koska minusta on mukavaa, että työssä on paljon vaihtelua, Milja Pitkämäki kertoo.

Hopeaharjussa asukkaiden kirjo lähtee lähes itsenäisesti asuvista mielenterveyspotilaisiin, dementiaa sairastaviin ja petipotilaisiin.

-          Olen ollut Hopeaharjussa kesätöissä ja töissä myös koulun ohella, joten paikka on tuttu ja siellä on mukava työyhteisö. Ikäihmisten kanssa on mukava jutella, heiltä saa myös paljon kiittävää palautetta. Toki välillä kohtaa haasteellisia ja aggressiivisiakin vanhuksia, Milja kertoo.

Lähihoitajaksi opiskellaan käytännön kautta


-          Ähtärissä lähihoitajaopintoihin kuului onneksi paljon tekemistä ja tunnit olivat erilaisia, esim. ergonomiaa. Täällä järjestetään niin paljon tapahtumia, esim. aktiviteettipäiviä vanhuksille, jolloin mitattiin verenpaineet ja verensokerit, ja Tuomarniemellä oltiin tapahtumissa ensiapuryhmänä. Laboratoriossa ja sairaalassa käytiin tutustumiskäynneillä, Milja Pitkämäki kertoo opiskelukokemuksistaan.

Valmistuneen lähihoitajan näkemys on selkeä; puuduttavinta on opiskella koulussa tunneilla, joilla vain opettaja puhuu.

Sosiaali- ja terveysalan opiskelijat sitoutuivat ystävätoimintaan; puolen vuoden ajan jokaisella opiskelijalla oli oma ystävävanhus, jonka luona opiskelija kävi joka viikko. Kaikista aktiviteeteista raportoitiin kirjallisesti. Opiskelija ei toki itse valinnut ikäihmistä vaan hoitokodit nimesivät onnekkaat. Töysäläinen Milja Pitkämäki vieraili säännöllisesti palvelukeskus Elviirassa.

-          Keväällä koulussa kerrottiin oppisopimuksesta. Siinä pystyy edistämään opintojaan ja tekemään kesätöitä samanaikaisesti, ja sitten valmistuu ennemmin, Milja Pitkämäki tiivistää.
Kesällä 2018 hän suoritti opintoja oppisopimuksella Hopeaharjussa.


Kansainvälinen vaihto avaa silmiä


-          Halusin lähteä ulkomaille vaihtoon. Se on ollut haaveeni. Espanja tai Englanti oli alun perin suunnitelmissa mutta sitten paikka järjestyikin Kreetalta. Opiskelukaverini kanssa kaikki järjestyi lopulta nopeasti, Milja Pitkämäki kertoo.

Kuusi viikkoa kreikkalaisessa päiväkodissa herätti ajattelemaan; Suomessa on hoitomitoitus mutta Kreetalla lastentarhanopettajan vastuulla oli yli kaksikymmentä lasta. Päiväkodissa oli hänen lisäkseen töissä vain johtaja ja siistijä.

-          Lapset olivat tosi vilkkaita, vielä vilkkaampia kuin suomalaiset lapset. Kun ryhmässä oli myös erityislapsia, ajattelen, että he eivät saaneet tarvitsemaansa ohjausta, nuori nainen miettii.
Viikonloput olivat vapaat, joten vaihtoaikana nuoret ehtivät tutustua Kreetaan myös matkailumielessä.

-          Kyllä kuusi viikkoa antaa rohkeutta. Meidän piti vaihtaa asuntoa, hankkia puhelinliittymät ja hoitaa arjen asioita itsenäisesti, mikä paljasti myös, että kreikkalaiset saattavatkin olla itsekeskeisiä ja koppavia.

Soveltuvuuskokeet takaisin


-          Soveltuvuuskokeet olisi hyvä saada takaisin. Vuorovaikutus on sosiaali- ja terveysalalla keskeistä. En voi ymmärtää, miksi ihmiset, jotka eivät edes halua tutustua muihin ihmisiin, hakeutuvat alalle. Se vaikuttaa ryhmähenkeen ja siihen, miten ihmiset viihtyvät opinnoissaan, Milja Pitkämäki kuvaa.