Hae koulutusta
Valitse ajankohta
Alkaen:
Päättyen:
Valitse

Kulttuurit kohtaavat Sedun linja-autonkuljettajakoulutuksessa Vaasassa

 

Sedu Vaasassa linja-autonkuljettajiksi työvoimakoulutuksessa opiskeleva 8-hengen ryhmä koostuu erilaisista kulttuuritaustoista. Mukana on opiskelijoita, jotka ovat lähtöisin Ukrainasta, Sudanista, Marokosta, Somaliasta, Tunisiasta ja Suomesta. Ainut nainen ryhmässä on vaasalainen Sanna-Kaisa Hakala-Annila, joka suorittaa Kuljetusalan ammattitutkintoa. Suoritettuna on jo D-ajokortti.

-Olemme kuin yhtä suurta perhettä, kertoo Hakala-Annila. Meillä on ylihyvä ryhmähenki ja olen viihtynyt hyvin. Parasta täällä on ope Harri ja toiseksi parasta tämä ryhmä. Varmasti aluksi oli muiden vaikea ajatella, että joukossa on nainen, joka tulee vielä miesvaltaiselta alalta, kertoo katsastuskonttorilla 20 vuotta työskennellyt Hakala-Annila. Monissa kulttuureissa naiset eivät opiskele. Olen toiminut myös asentajana.

-Suoritin Sedussa eläinkuljettajalupakoulutuksen ja teen vielä näytöt eläintenhoidon ammattitutkintoon. Mietinnässä on liittää eläimet ja kuljetusala jotenkin yhteen tulevaisuudessa, eläinrakas Hakala-Annila suunnittelee. Minulla on kotona viisi koiraa, kissa, kaksi vuohta, liskoja ja kilpikonnia. Vuohia vartioimassa on Komondor-rotuinen koira.

-Opiskelukaverit ovat saaneet tutustua minuun omaan tahtiinsa ja usein he kysyvät minulta ohjeita, miten esim. kirjaudutaan eri ohjelmiin. Ukrainalaisen Serhiin kanssa käymme mielenkiintoisia keskusteluja eri kulttuureista ja uskontonäkemyksistä. Tarvittaessa käytetään Googlen kääntäjää apuna.

Ukrainalainen kortti vaihtuu suomalaiseksi

-Tykkään opiskelusta, kertoo Serhii Stryzhyus. Ukrainalainen ajokortti piti vaihtaa suomalaiseksi ajokortiksi. Ajoin ensiksi kuorma-autokortin ja suoritin ammattipätevyyden. Minulla on vähän kokemusta minibussin ajamisesta ja nyt haluan hyvän työpaikan linja-autonkuljettajana esim. kaupunkiliikenteessä, kertoo Dagsmarkissa asuva Serhii.

Logistiikan perustutkinnon kautta linja-autonkuljettajaksi

Vaasassa 20 vuotta asunut marokkolainen Ait Cadi Abdelkrim on ollut aikaisemmin töissä mm. ABB:lla ja laivalla. Kielitaitoa riittää.

-Minulta sujuu englanti, ruotsi ja ranska, myös Ruotsissa asunut Abdelkrim kertoo. Suoritan Sedussa logistiikan perustutkintoa, linja-autonkuljettaja. Olen tehnyt koko ajan töitä Suomessa ollessani. Tykkään ajamisesta ja minulla on jo C-ajokortti. Suomessa on hyvä asua, täällä on raikas ilma ja teen koirani Jackin kanssa pitkiä kävelylenkkejä. Täällä on hyvää ruokaa ja talvella ei ole hyttysiä!

Hitsarista linja-autonkuljettajaksi

13 vuotta hitsaajana Vaasassa toiminut Mohamed Naghmouch, joutui vaihtamaan ammattia allergian takia. -Tykkään opiskella Sedussa ja toivon, että saan töitä, sillä olen perheellinen, kertoo hyvin suomea puhuva Naghmouch. Tykkään olla ihmisten kanssa tekemisissä ja olen kiinnostunut tulevaisuudessa ajamaan esim. koululaisajoja tai erityisryhmiä.

-Opiskeluaikana olemme ajaneet Sedun linja-autolla täällä Vaasassa ja Seinäjoella sekä Sedu Rengonharjulla. Olemme lisäksi harjoitelleet kuorma-autolla ajamista simulaattoreilla. Aluksi se oli vaikeaa, mutta harjoitus tekee mestarin. Valmistun huhtikuussa 2022 linja-autonkuljettajaksi ja haluan heti töihin. Toivon, että kaikki luokkakaverit valmistuvat ja saavat töitä.

-Suomessa on rauhallista asua. Kavereiden kanssa grillataan ja saunotaan, se on mukavaa. Marokossa lämpöä saattaa korkeimmillaan olla 35-46 asetta, ihan kuin saunassa, naurahtaa Naghmouch.  Marokossa tein monenlaisia hommia mm. teurastajana, rakennuksilla, automaalarina, pyöränkorjaajana ja leipomossa.

Mannai suorittaa kuljetusalan ammattitutkintoa

Wassim Mannai on tyytyväinen, eikä suotta, eilen hän suoritti D-ajokortin.  -Tykkään ajamisesta ja haluaisin tehdä tätä työtä eläkepäiviin asti, miettii Mannai. Toimin aikaisemmin yhdistelmäajoneuvonkuljettajana, mutta koronan myötä ajot vähenivät. Työssäoppimaan aion lähteä Etelä-Suomeen, kertoo Kuljetusalan ammattitutkintoa opiskeleva Mannai.

 

Haastattelu on tehty 26.8.21