Hae koulutusta
Valitse ajankohta
Alkaen:
Päättyen:
Valitse

Tiina hoitaa maalaus- ja tapetointityöt uusiin ja vanhoihin kohteisiin

-Sedun yrittäjyyspainotteinen koulutus kannusti oman yrityksen perustamiseen

Tiina Kareno on toiminut kaksi vuotta maalaus- ja tapetointiyrittäjänä. Yrittäjyyteen polku vei Sedun kautta, jossa hän suoritti pintakäsittelyalan perustutkinnon, valmistuen maalariksi. –Valmistumisen jälkeen tein töitä maalausliikkeissä, kertaa seinäjokinen Tiina Kareno tietään yrittäjyyteen. Nyt teen maalaus- ja tapetointitöitä uusiin ja vanhoihin kohteisiin, mukaan lukien pohjatyöt, Sisustustyö Kareno -nimellä.

-Lukion ja vuoden rakennuskonservointiopiskelujen jälkeen, hain Seduun. Meillä oli yrittäjyyspainotteinen luokka, ja saimme tehdä Osuuskunnan kautta oikeita projekteja. Se oli hyvin käytännön läheistä ja antoi realistisen kuvan siitä, millaista alalla työskentely tulee olemaan. Pääsin kiinni myös ’byrokratiaan’ eli kirjanpitoon ja verotusasioihin, kun sain olla mukana Osuuskunnan hallituksessa.

Tällä hetkellä Tiinan työmaa on Karhuvuoren asuntoalueella. -Alue on uusi, tiheää rakennettua ja täynnä omakotitaloja, sanoo Tiina. Teen alihankintana neljää uutta omakotitaloa. Uusissa kohteissa vaatimustaso on luonnollisesti korkeampi, työt pitää tehdä viimeisen päälle.

-Saneerauskohteissa näkee asiakkaan ilon, kun he ovat mielissään ja tyytyväisiä muutoksista. Siitä tulee itsellekin hyvä mieli. Saneerauskohteissa on erilaisia haasteita ja täytyy tehdä kompromisseja ja soveltaa. Työ voi käsittää koko omakotitalon tai kohteena voi olla vain muutama huone, josta otetaan vanhaa tapettia pois, tehdään uudet pohjat, maalataan tai tapetoidaan. Töitä on riittänyt ihan hyvin. Yötä päivää saisi olla töissä. Varsinkin kesällä on paljon töitä ja lomaa pidetään talvella. En ole juurikaan mainostanut palvelujani. Kun työnsä tekee hyvin, asiakkaat ovat tyytyväisiä ja vievät viestiä eteenpäin. Omat nettisivut minulla on ja sinne löytää vaikkapa googlen kautta. Sivuista on tykätty ja olen saanut niistä paljon kiitosta.

Oman yrityksen perustamiseen löytyy apuja

Yrittäjyydessä on omat haasteensa, mutta on antoisampaa, kun saa olla itse vastuussa ja on oma vapaus. Päivät voivat olla lyhempiä tai pitempiä, oman aikataulun mukaan. Pidän siitä, että tässä ammatissa saa tehdä käsillä ja näkee oman työnsä jäljen. Ala vaatii hyvää fysiikkaa, asennetta ja motivaatiota sekä käden ja silmän yhteispeliä. Paineensietokykyä on myöskin hyvä olla, koska työmailla on yleensä aina kiire. Ala vaatii myös tarkkuutta ja valmiutta kehittymään, että jälki tulee hyväksi. Yrittäjäksi aikoville sanoisin, että apua yrityksen perustamiseksi löytyy monesta paikkaa mm. Uusyrityskeskus neuvoo alkuun. Yksin ei tarvitse asioiden kanssa jäädä.

Tiina_700x590px.jpg