Napauta superhaku
Valitse ajankohta
Alkaen:
Päättyen:
Valitse

Topias Korpi (23) opiskeli Sedussa koneistajaksi ja valmistui vuoden 2013 keväällä, jolloin hän voitti Taitaja-kisoissa. Tämän jälkeen Korpi työskenteli pari vuotta koneistajana ja opiskelee nyt Vaasan ammattikorkeakoulussa koneinsinööriksi tehden samalla töitä mekaniikkasuunnittelijana.

 

SEDUSTA HYVÄ POHJA JATKO-OPINTOIHIN

Korpi lähti opiskelemaan koneistajaksi pitkälti fiilispohjalta, sillä sen ikäisenä tulevaisuuden kuviot eivät olleet vielä tarkentuneet. Lapuan yläasteella järjestettiin tutustumispäivä Lapuan Seduun, ja koneistamossa opettajat ja oppilaat näyttivät, mitä siellä voi tehdä. Korvelle mieleen jäi erityisesti se, kun näki, miten metallisorvilla työskennellään.

- Se vaikutti mielenkiintoiselta – olin aina puuhaillut koneiden kanssa ja ollut kiinnostunut niistä. Koneistamallahan niitä koneita ja laitteita usein tehdään! Se ehkä sytytti mielenkiinnon, että Sedussa pystyi tekemään itse osia kaikkeen, mitä keksii.

Korven opinnot Sedussa sujuivat hyvin. Aluksi hän suoritti kaksoistutkintoa lukiossa, mutta lopulta tuntui järkevämmältä keskittyä pelkästään ammattikouluun.

- Meillä oli Sedussa todella hyvä luokka, joka jo osaltaan toi paljon opiskeluun. Kouluun oli mukava mennä, ja päivät olivat usein hauskoja.

Korpi kehuu, että Lapuan Sedun opettajat olivat kannustavia ja ammattimaisia. Koneistusala itsessään on hänen mukaansa sellainen, että lisää opittavaa eri tekniikoissa ja menetelmissä on lähes loputtomasti.

- Opettajat antoivat kokeilla kaikkea ja kertoivat lisää tarvittaessa. Harjoitustöinä sai tehdä omia projekteja, ja yleensä niitä tekikin mielenkiinnolla!

Korpi kehuu, että Lapuan Sedun koneistamo on tänä päivänä todella hyvällä mallilla.

- Tilat on uusittu ja koneita hankittu lisää! Sain sieltä hyvää oppia, suosittelen.

VOITTO KOTIIN TAITAJA-KISOISTA

Korven ammatillinen koulutus huipentui Taitaja-kisoihin osallistumiseen samana keväänä, kun hän valmistui. Hän sai kilpailussa ensimmäisen sijan koneistamisen lajissa.

- En varmaan olisi lähtenyt kisaan, ellei viimeisen vuoden opettajani Matti Karvala olisi vakuuttanut minua siitä.

Taitaja oli Korven mukaan kokemuksena todella hyvä. Sinne lähti Sedusta paljon opiskelijoita eri aloilta kilpailemaan.

- Koko joukkueella oli alusta asti mukava yhteishenki!

Semifinaalissa ja finaalissa oli kummassakin sekä manuaali- että CNC-koneistusta. Semifinaali oli vain yhden päivän kestävä, joten kummallakin menetelmällä tehtiin yhdet työnäytteet.

Finaalissa kilpailupäiviä oli yhteensä kolme, ja kahtena ensimmäisenä koneistettiin itsenäisesti ja viimeisenä tehtiin tiimityöskentelyä muiden kilpailijoiden kanssa sekä kokoonpantiin aiempina päivinä koneistetut osat. Yleisö seurasi ja kannusti aivan vieressä jatkuvasti.

- Aika oli etenkin CNC-koneistusta tehdessä erittäin tiukka. En tainnut kumpanakaan kertana saada kappaletta valmiiksi asti, niin kuin eivät muutkaan kilpailijat. Manuaalikoneistus oli minulle silloin jo tuttua, joten se osuus meni todella hyvin. Ne pisteet taisivat ratkaista ykkössijan.

Voitto tuntui Korvesta tietenkin todella hyvältä. Kilpailu oli tiukka loppuun asti, eikä voitto ollut ollenkaan varmaa. Opettaja ja koko joukkue olivat tyytyväisiä, kuten tietysti myös kotiväki.

- Se oli minullekin aika iso juttu, etenkin kun ala tuntui muutenkin oikealta. Oli siis näyttöä siitä, että on oikeasti hyvä siinä, mitä tykkää työkseen tehdä!


TULEVA INSINÖÖRI JAKSAA PAINAA

Viimeisenä opiskeluvuotena Korvelle oli jo aika selvää, että hän halusi jatko-opiskelemaan. Omien projektien tekeminen oli sen verran mukavaa, että miehen mielenkiinto heräsi koneinsinöörin opintoihin ja sitä kautta suunnittelijan tehtäviin. Opettajat kannustivat aktiivisesti jatko-opintoihin.

- Ensin pidin pari vuotta ”taukoa” opiskelusta. Tuona aikana kävin armeijan ja työskentelin koneistajana yrityksessä, jossa olin työskennellyt käytännössä koko viimeisen kouluvuoden iltaisin ja viikonloppuisin.

Parin vuoden työskentelyjakson aikana Korpi toteaa saaneensa hyvän pohjan tuleviin insinöörin opintoihin. Mies hakikin lopulta Vaasan Ammattikorkeakouluun opiskelemaan konetekniikkaa - ja pääsi sisään.

- Erityisenä pidän sitä, että samalta Sedun koneistajaluokalta opiskelee nyt kanssani kolme henkeä! Osa valmistuneista aloitti koneistajan työt, ja osa haki jatko-opiskelemaan muualle Suomeen.

Kolmatta lukuvuottaan aloittaessaan Korpi on työskennellyt paikallisessa yrityksessä mekaniikkasuunnittelijana jo parin vuoden ajan.

- Valmistumisen jälkeen aion pysyä alalla, mieluusti suunnittelutehtävissä. Mielessä on pyörinyt myös yliopistoon hakeminen, mutta kaikki on tietysti vielä auki!