Hae koulutusta
Valitse ajankohta
Alkaen:
Päättyen:
Valitse

Varmuutta leipomiseen ja lisää reseptiikkaa

-otetaan ilo irti ja kysytään typerimmätkin kysymykset

Sedun Törnäväntien opetussalissa hyörii tyytyväisiä ja iloisia Juhlatilausleivonnaiset -koulutuksen opiskelijoita. Pareittain työskentelevät ryhmät ovat valmistaneet jo mm. marenkiomenakakkua, äitienpäiväkakkuja, leivoksia, keksejä, korvapuusteja ja taikinajuureen tehtyä ruisleipää.

Jalasjärviselle Sanna Kortesmaalle koulutukseen osallistuminen antaa omaa aikaa.

-Kotona on seitsemän lasta, joista nuorin on kolme vuotta. Koulutuksesta saan kevyen paluun työarkeen. Tykkään tehdä kaikenlaisia leipomuksia omaksi iloksi ja perheen jäsenten synttäreille. Nyt lupasin poikkeuksellisesti tehdä eräälle nuorisoporukalle päättärikakun, johon täytyy keksiä jotain kivaa. Nyt olen saanut vinkkejä ja on ihanaa olla täällä. Iltakoulutus ajankohtana sopii täydellisesti, ehdin aamulla laittaa lapset kouluun, kertoo Kortesmaa, joka ehtivänä naisena puuhastelee kotona myös makrameen parissa.

-Korona-aikana virkistää tavata samanhenkisiä ihmisiä, toteaa juupajokinen yksinyrittäjä Piia Paavola. Koulutus on antanut enemmän kuin odotin. Minulla on ollut muutaman vuoden kahvilayritys, ja ruoan laitto on ollut enemmän mun juttu. Halusin varmuutta leipomiseen ja enemmän reseptiikkaa. Aamupäivät olen töissä ja sitten ajelen tänne. Matka on pitkä, mutta sen jaksaa, kun ei tarvitse joka päivä ajaa.

Paavola ja Kortesmaa toimivat koulutuksessa työparina, ja iloinen nauru raikuu näiden voileipäkakkuja valmistavien naisten ääreltä, vaikka kuulemma kielimuuri Etelä-Pohjanmaan murre vastaan Savon murre antaa välillä haastetta.

-Hienoa, että voi keskittyä yhteen asiaan kerralla. Kaikki ilo otetaan irti ja kysytään typerimmätkin kysymykset, kaksikko nauraa.

Vielä maistuvampia ja kauniimpia kakkuja

Itämäen tilausravintolassa yksinyrittäjänä 12 vuotta toiminut Kaisa Loppi kertoo lähteneensä päivittämään tietojaan.

-Sitä tulee aina tehtyä ne samat koristelut, niin päivitys on tarpeen, miettii Loppi. Nyt osaa tehdä vielä maistuvampia ja kauniimpia kakkuja tuleviin YO-juhliin. Myös verkostoituminen on tärkeää.

-Täällä on aivan huippu opettajat, kertoo parkanolainen Noora Mäkinen, joka osallistuu myös koulutuksen valinnaiseen yrittäjyyttä käsittelevään osuuteen. Koristeleminen viehättää tässä työssä. Sedussa on valtava määrä huipputekniikkaa ja olen saanut hyviä vinkkejä ja oppinut kondiittorin saloja.

-Erikoisruokavaliot ovat lisääntyneet valtavasti, mutta niiden valmistus ei ole  ongelma, miettivät parikaksikko Loppi ja Mäkinen. Vegaaninen leivonta on ehkä haasteellisin, kun ei voi käyttää esim. hunajaa, maitoa ja kananmunaa.

Parityöskentelynä opiskeleminen on kivaa, tuumaavat naiset.

Oppii muutakin kuin laittamaan kermat reunoille

Paahtoleivästä on helppo tehdä kulmikkaita voileipäkakkuja, kertovat ilmajokinen Emmi Mäkelä ja lapualainen Terhi Rinta-Aho. Kotona ei olisi tullut näitä kokeiltua. Opettajilta on helppo kysyä neuvoa ja varmistaa asioita, kertovat Mäkelä ja Rinta-Aho.

-Osallistun myös yrittäjyysosioon, koska olen haaveillut omasta kahvilasta. Ensin voisi perustaa kotileipomo-tyyppisen yrityksen, joka keskittyisi tilausleivontaan. Siitä voisi jatkaa kahvilan pitäjäksi, haaveilee Mäkelä.

-Kyllä tässä oppii tekemään muutakin kuin laittamaan kermat reunoille, naurahtaa Rinta-aho. Haluan töissä hyödyntää taitoja. Olen tykännyt koulutuksesta ja kokeillut sellaista mitä muuten ei olisi tullut tehtyä.

Koko tutkinnon suorittaminen kiinnostaa

Minua kiinnostaa koko tutkinnon suorittaminen eli ammattinimike leipuri-kondiittori, kertoo nurmolainen Emma Mäkelä. Teen kotona kakkuja harrastepohjalta ja luultavasti perustan oman yrityksen. Täällä oppii pieniä kikkoja mitä ei ole osannut edes ajatella ja että asioita voi tehdä yksinkertaisemminkin. Olen myös opetellut asioita somen kautta. Suosittelen tätä koulutusta ehdottomasti, Tiramisua ”pensselillä maalava” Mäkelä huikkaa.

Käpykakkuja valmistamassa ”Team Vaasa”

Perinteistä kakkujen klassikkoa, käpykakkua, tekemässä ovat Vaasalaiset Tuija Kaski-Kuula ja Merja Rajala  Team Vaasa, kuten he itse sanovat. -Ajattelin, että kyllä minä jo kaiken osaan, kun olen ikäni ravintolan keittiössä ollut töissä, mutta kyllä on tullut uutta näkemystä omaan työhön, miettivät Rajala ja Kaski-Kuula. Täällä on päässyt kokeilemaan myös ammattikoneita ja näkee miten ne toimivat. Nyt leikkaamme saksilla käpykakun pintaan koloja. -Jokaisesta hutista tulee kymmenen etunojapunnerrusta, vitsailee Sedun lehtori Jarmo Paukku.

-Marsipaani nostetaan ylös, jos meinaa tulla vekkejä, opastaa Sedun opettaja Päivi Puupponen käpykakun tekijöitä.

-Juhlatilausleivonnaiset-koulutuksessa valmistamme mm. suolaisia ja makeita konditoriatuotteita eri tekniikoita käyttäen, kertovat Puupponen ja Paukku. Koristelemme esteettisesti ja pakkaamme tuotteet myyntiin, huomioiden kaupalliset ja hygieniasäädösten mukaiset laatuvaatimukset.

Koulutustarjonta