Hae koulutusta
Valitse ajankohta
Alkaen:
Päättyen:
Valitse

- Tämä kaupan ala on mun juttu, tykkään tästä niin paljon, Laura Saukko kertoo silmät tuikkien. Hylätty opiskeluhakemus ja ratkaiseva puhelinsoitto - oma ala ja tulevaisuuden unelma löytyivät osin sattuman kautta.

Laura Saukko on 22-vuotias, elämän ja tekemisen intoa täynnä oleva nainen. Nuoresta iästään huolimatta hänellä on taskussaan jo usean vuoden työkokemus kaupan alalta.

- Tein työharjoitteluni aikanaan Kärjen K-Marketissa, jossa nykyinen esimieheni Sanna oli silloin myös töissä. Noin vuoden verran työskentelin Nurmossa kaupassa ja täällä Peräseinäjoen K-Market Viljamissa olen ollut töissä nyt kaksi vuotta, Laura kertoo.

Pohjakoulutuksena Lauralla on liiketalouden perustutkinto, jonka hän suoritti v. 2016. – Hain sen jälkeen ammattikorkeakouluun, ensin sosionomin opintoihin ja myöhemmin tradenomiksi. Onneksi en kuitenkaan päässyt sinne, koska täällä mulle on selkiytynyt se, että tätä haluan tehdä, hän kertoo itsevarmana.

Tähtäimessä kauppiaskoulutus


Laura opiskelee parhaillaan Sedun Esimiesareenalla liiketoiminnan erikoisammattitutkintoa, kaupan osaamisalaa. Taustalla siintää haave kauppiasurasta.

- Ajattelin suorittaa ensin liiketoiminnan erikoisammattitutkinnon, olla sen jälkeen hetken aikaa työelämässä ja mennä sitten Keskon kauppiaskoulutukseen. Olen joka tapauksessa päättänyt, että ennen kuin täytän 30, minulla on oltava oma kauppa.

Oppisopimuksella opiskelevalla Lauralla on Esimiesareenan koulutuksesta orientaatio takana, ja ensimmäinen lähipäivä edessä teemalla sopimusoikeus.

- Esimiestyössä on tärkeää osata sopimusasiat. Haluan saada ylipäätään lisää tietoa ja vahvistusta ennen kauppiaskoulutusta, joten siksi hain tähän koulutukseen.

Idea liiketoiminnan erikoisammattitutkinnon suorittamisesta tuli Lauran esimieheltä, K-Market Viljamin yrittäjältä Sanna Ylisaarelta. – Olen itse käynyt saman koulutuksen. Totesin sen hyvänä polkuna esimiestyöhön, Ylisaari kertoo.

Ylisaari näkee oppisopimuskoulutuksessa etuja myös työnantajan näkökulmasta. – Kun Laura sitoutuu koulutukseen, niin hän sitoutuu tähän työpaikkaan – ei tarvitse pelätä, että hän ainakaan heti lähtee muualle, Ylisaari naurahtaa ja kehuu pidettyä työntekijäänsä.


Kaupan alan oppia eri menetelmin – kasvua vastuuseen


Laura kokee oppineensa jo Nurmossa työskennellessään paljon. – Siellä ei ollut aluksi kauppiasta, joten työntekijöiden oli opeteltava tekemään kaikkia hommia. Minun olikin helppo tulla Viljamiin töihin, koska osasin myös kauppiashommia, ja sain sitä kautta nopeasti vastuuta.

Kauppias Ylisaari vahvistaa Lauran näkemyksen. – Toimimme puolisoni kanssa kauppiaina tässä, ja Laura on tuurannut meitä jo useamman kerran mm. lomien aikana. Koulutuksen alettua hän on saanut vielä enemmän vastuuta työn puolesta.

Liiketalouden erikoisammattitutkintoon ja siihen liittyviin opintoihin Laura suhtautuu innolla ja suurella mielenkiinnolla. – Haluan oppia laajasti uutta. Haluan tietää mitä kaikkea pitää tietää, kun ryhtyy esimieheksi. Työssä on kuitenkin joka päivä haasteita, ja kauppiaalla on omat rahat pelissä.

Laura pitää oppisopimuksesta opiskelutapana. – On tosi kiva, kun tämän pystyy tekemään helposti työssäkäyvänäkin. Ei ole siitä kiinni, etteikö ehtisi. Näytötkin tehdään omalla työpaikalla, ja osa lähipäivistä on mahdollista tehdä netissä. Kyllä se madaltaa kynnystä lähteä mukaan koulutukseen.

Lapin Laura?


Lauran tavoite on selkeä. Mutta mihin se sijoittuu? – Olen kyllä valmis muuttamaan oman kaupan perässä. Toisaalta en haluaisi muuttaa isompiin kaupunkeihin enkä hirveän kauas. Vaasa olisi vielä ihan ok, Laura miettii.

Matkalaukkuja Lauran ei tarvitsisi kuitenkaan pakata täysin yksin. – Poikaystävä lähtisi luultavasti kauppiasjuttuun mukaan. Hänellä on haaveena muuttaa Lappiin, enkä pidä sitä itsekään pahana ajatuksena. Joten ei sitä ikinä tiedä mistä itsensä löytää, hän naurahtaa. - Jos sieltä päin tarjottaisiin kauppaa, niin varmaan aika äkkiä lähdettäisiin.

Aika näyttää saako Sampo Kaulanen kilpailijan Lapin Laurasta.

Kaksi_naista_kaupassa.jpg
Kauppias Sanna Ylisaari (vas.) näkee Esimiesareenan koulutukset hyvänä polkuna esimiestyöhön.

Nainen_lukee_viivakoodia_laitteella.jpg
Nainen_laittaa_kaurahiutaleita_hyllylle.jpg
Silmalasipainen_nainen_hymyilee.jpg