Hae koulutusta
Valitse ajankohta
Alkaen:
Päättyen:
Valitse

Tuulia opiskeli maalariksi nopealla aikataululla

Opiskeluja pystytään hyvin yksilöimään

-80 % opiskelusta on tapahtunut työmailla, mikä vei opintoja huomattavasti nopeammin eteenpäin, kertoo maalariksi juuri valmistunut seinäjokinen Tuulia Kurki. Olen tehnyt normi työpäivää ja sitä kautta oppinut asioita nopeasti. Nykysysteemissä on se hyvä puoli, että näyttöjä voi tehdä heti kun itsestä siltä tuntuu ja kun homman osaa. Pystyy osoittamaan oppimansa heti ja ei tarvitse odotella ryhmän mukana etenemistä. Suoritin tutkinnon puolessatoista vuodessa. Valmistumista nopeutti myös se, että minulla oli tehtynä jo kaksi eri alan tutkintoa ja sain suorittaa vain ammattiopinnot. Opiskeluja pystytään tosi hyvin yksilöimään.

-Omaan opinpolkuun vaikuttaa omat valinnat ja niiden eteenpäin vieminen on ollut täysin kiinni vain minusta itsestä. Maalaamisen lisäksi olen opiskellut mm. tasoitustöitä, tapetointia, lattianasennusta, kaakelointia ja vedeneristystä. Opettajan kanssa on ollut helppo sopia asioista. Lisäksi minulla on ollut hyvät työpaikat, joissa on oikeasti päässyt tekemään alan töitä.

-Sedussa opiskelijan oppimispäiväkirjaa pidetään ajan tasalla Sopro-online ohjelmalla, kertoo pintakäsittelyalan lehtori Jouko Peltokangas. Sen kautta opettaja saa reaaliajassa tiedon työmailta opiskelijan osaamisen kehittymisestä. Tällöin päästään nopeasti suunnittelemaan ja sopimaan osaamisen näyttäminen.

Korkeapaineruiskumaalaaminen ekstrana

-Kun äitiysloman jälkeen etsin ohjauspaikan töitä huomasin, että niitä on huonosti saatavilla, kertoo Kurki, joka on kahden pojan äiti. Työvoimatoimistosta kysyttiin mikä ala kiinnostaisi ja joka myös työllistäisi. Vastasin, että olen aina halunnut tehdä tapetointia ja maalaamista. Rakastan myös sisustamista. Sain kaksi vuotta aikaa opiskella tutkinnon ansiopäivärahalla. Soitin Seduun ja pääsin heti opiskelemaan nonstop aloituksella.

-Kun sain oman tutkinnon opintopisteet suoritettua ja minulla oli vielä opiskeluaikaa jäljellä, niin halusin hyödyntää ajan ja opiskella jotain mitä en vielä osannut. Halusin oppia lisää korkeapaineruiskulla maalaamisesta. Suoritin ekstrana omien opintojeni päälle saman perustutkinnon alta teollisen pintakäsittelyn osaamisalan pakollisen osan eli metallituotemaalauksen.

-Kaverini oli töissä Seinäjoen Pintakäsittelyssä, jossa maalataan korkeapaineruiskuilla hallissa. Soitin firmaan ja kysyin pomolta työssäoppimispaikkaa ja hän lupasi. Ajattelin, että suoritan vain 15 opintopistettä, mutta opettaja ehdotti, että tekisin heti 55 opintopistettä. Joten valitsin sen, kun opettaja vakuutti, että aika riittää. Kaverini lähti samaan aikaan firmasta pois ja pomo kysyi kahden viikon jälkeen: ”Miltä työ maistuu, jäätkö taloon vai laitanko työpaikan auki?”. Otin paikan vastaan ja sille tielle olen jäänyt.

-Nyt on kiva, kun pystyn tekemään katosta lattiaan kaikki pinnat. Tulevaisuudessa alan työt ovat ykkösprioriteetissä. Jos yritykselle tulee osaamistarpeita ja työn ohella pystyy opiskella, niin kaikki osaaminen on plussaa ja se monipuolistaa omaa tekemistä.

Kolmen tutkinnon nainen

-Minulla on nyt kolme tutkintoa suorittuna. Ylioppilaaksi valmistumisen jälkeen tein Media-assistentin tutkinnon. Sen jälkeen suoritin ammattikorkeakoulussa Ohjaustoiminnan artenomin ja nyt Sedussa pintakäsittelyalan perustutkinnon, rakennusmaalauksen osaamisalan. Tutkinnot ovat toisistaan irrallisia, mutta jos jollain alalla ei ole töitä tai työ rupeaa maistumaan puulta, niin sitten on mahdollisuus vaihtaa toisiin hommiin, sanoo Kurki.