Hae koulutusta
Valitse ajankohta
Alkaen:
Päättyen:
Valitse
21.11.2018 »»
Samuli voitti MM-kultaa – Ruotsi kaatui helposti
Sedu Törnäväntiellä kokiksi opiskelevalla Samuli Herralalla on ollut upea ja merkityksellinen syksy: hän voitti reilu viikko sitten osana HAVU Gaming -joukkuetta Esportsin MM-kultaa Taiwanissa. Joukkue tiesi, että mahdollisuudet voittoon ovat olemassa mutta yllätyksenä tuli se, miten helposti kulta irtosi.
19.11.2018 »»
Kurikan Kampus valmistuu aikataulussa, silti käyttöönotto viivästyy
Kurikan Kampuksen rakennushanke on edennyt loppusuoralle hyvin aikataulussa; hankkeen urakkasuoritusten vastaanottotarkastus tehtiin 13.11.2018. Tämän jälkeen urakoitsijat tekevät vielä tarkastuksen yhteydessä esille tulleita lopputöitä. Irtokalustaminen aloitetaan 19.11.2018, ja työt valmistuvat 31.12.2018 mennessä. Opiskelut oli tarkoitus aloittaa 7.1.2019 uudella kampuksella.
13.11.2018 »»
Sedulle ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2018
Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen luovutti Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Sedulle laatupalkinnon Ammatillisen koulutuksen seminaarissa Lappeenrannassa tänään 13.11. Sedun lisäksi palkinto luovutettiin Etelä-Savon Koulutus Oy:lle. Valkeakosken seudun koulutuskuntayhtymälle myönnettiin kunniamaininta. Laatupalkintokilpailussa 2018 teemana oli opiskelija- ja henkilöstöhyvinvointi.
8.11.2018 »»
Taidot puhuvat
Kirkkokadun auditorio on lähes täynnä, valtaosa on opiskelijoita. Estradille astuvat työelämän edustajat Antti Talvitie, HKT Talvitie Oy, Hannu Peltoniemi, VEHO Oy Ab ja Mira Hardy, Seinäjoen kaupungin osasto H3. Sedun kansainvälisyyspäällikkö Kirsi Lounela johdattaa keskustelua.
5.11.2018 »»
Hoksaako opiskelijat hyödyntää oppisopimusta?
Liiketoiminnan lehtori Terhi Varpuluoma tapaa merkonomiopiskelija Taru Yli-Vennan ja työpaikkaohjaaja Marianne Koivusen Jari Mäki Oy:ssä Koskenkorvalla. Yli-Venna on oppinut viiden viikon ajan työpaikalla oppisopimuksella. Todellakin, osan opinnoista voi suorittaa oppisopimuksella ja oppisopimuksen voi solmia määräajaksi.
30.10.2018 »»
Onnea tutkinnon suorittaneille
Sedussa tutkintotodistukset myönnetään kaksi kertaa kuukaudessa, lokakuussa 12.10. ja 26.10. Jokainen opiskelija saavuttaa tutkinnon edellyttämän osaamisen tason omaan tahtiinsa - osaaminen ratkaisee, ei aika. Lokakuussa onnittelemme uusia lähihoitajia, datanomia, putkiasentajaa, maalaria ja kokkia sekä osaamistaa kehittäneitä ammattittutkinnon ja erikoisammattitutkinnon suorittaneita. Lämpimästi onnea jokaiselle - tutkinto taskussa uutta osaamista hyödyntämään.
22.10.2018 »»
Hakijan opas 2019 esittelee yhteishakukohteet
Sedun koulutustarjonta yhteishakuun 2019 on koottu yksiin kansiin, Hakijan opas 2019. Yhteishaku toteutetaan keväällä 19.2. – 12.3.2019. Yhteishaussa Opintopolku-palvelun kautta hakevat peruskoulunsa päättävät ja ylioppilaat sekä muut, joilla ei ole toisen asteen ammatillista tutkintoa. Kaikki muut hakevat Sedun oman hakukanavan kautta.
3.10.2018 »»
Erilainen oppija opettaa kaikkia
”Me ollaan jo opittu”, ”Nyt pärjätään hienosti”, ”Puhun rauhallisesti”, ”Onneksi on hyvät tulkit mukana”.
2.10.2018 »»
Reija Lepolalle SAJOn hopeinen ansiomerkki
Suomen Ammattikoulutuksen Johtajat SAJO on Ammatillisen koulutuksen johdon seminaarissa 2.10.2018 Tampereella palkinnut yhdistyksen ja sen hallituksen pitkäaikaisen ja ansioituneen jäsenen kuntayhtymän johtaja, rehtori Reija Lepolan hopeisella ansiomerkillä.
30.9.2018 »»
Autot on mun elämä
Arttu Kivenmäki, 20, edusti Suomea 26.–28.9.2018 EuroSkills-tapahtumassa Budapestissa. Suomen maajoukkueessa kilpaili 25 nuorta oman ammattinsa huippuosaajaa. Suomen edustajat saavuttivat yhteensä viisi mitalia ja kuusi Medallion for Excellence -tunnustusta lajin keskiarvoa paremmasta suorituksesta. Suomen joukkueen pistekeskiarvo oli 689,41 ja joukkue sijoittui mitalipisteissä sijalle 7 yhteensä 28 maan joukossa.
28.9.2018 »»
Onnea tutkinnon suorittaneille
Onnea! Tänään Sedussa onnitellaan tutkinnon suorittaneita useassa talossa. Juhlatunnelmaa kohottaa syyskuinen aurinko ja upea ruskan väriloisto. Hienoa, että olet saattanut urakkasi päätökseen.
19.9.2018 »»
Survival Sedu – yhdessä tekemisen juhlaa
Keskiviikkona 20 Sedun opiskelijajoukkuetta jakaantuu haasterasteille Törnävän leirintäalueella. 6-henkiset joukkueet selviytyvät päivän aikana erilaisista tehtävistä hyvällä kunnolla, tarkkuudella ja yhteistyöllä. Sedu järjestää yhteistyössä Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) kanssa jo kymmenennen kerran Sedu Survival -tapahtuman. Tänä vuonna mukana ovat myös SPR ja PLU.
18.9.2018 »»
Arttu lähtee taistelemaan EM-mitaleista
Arttu Kivenmäki edustaa Suomea EuroSkills-tapahtumassa Budapestissa 26.–28.9.2018 autonasennuksessa. Suomesta kilpailuihin lähtee 25 nuoresta kilpailijasta koostuva ammattitaitomaajoukkue, eri alojen huippuosaajia. Kivenmäki on ensimmäinen Sedusta valmistunut autonasentaja, joka esiintyy EuroSkills-kilpailussa. Suomen ammattitaitomaajoukkue matkustaa Budapestiin ma 24.9.
14.9.2018 »»
Onnea tutkinnon suorittaneille
Sedussa onnitellaan tutkinnon suorittaneita. Lisää osaamista ja nostetta työuraan. Tutkinnon suorittaneet ovat osoittaneet pitkäjänteisyyttä. Onnea matkaan eteenpäin!
11.9.2018 »»
Vauhdittamosta vauhtia opiskeluun
Vauhdittamo avasi ovensa Sedun Kirkkokadun toimipisteessä viime viikolla. Vauhdittamon tavoitteena on tukea ja neuvoa opiskelijoita erilaisissa opintoihin liittyvissä tilanteissa. Kirkkokadulla opiskelijat saivat kertoa, mitä he toivoisivat Vauhdittamon toiminnalta.
5.9.2018 »»
NY-yrittäjyyden Helmi
Helmi Nurkkala vierailee Sedussa Koulukadulla. Syksyllä kolme vuotta sitten hän perusti NY-yrityksen kolmen lukiokaverinsa kanssa. (NY = Nuori Yrittäjyys) Nyt Nurkkala opiskelee Vaasassa, toimii NY-lähettiläänä ja pyörittää osakeyhtiötä edelleen samojen nuorten kanssa.
1.9.2018 »»
Rento meininki SAKUn syyskisoissa
Kun Sedu saa järjestää Seinäjoella SAKUn syyskisat, pesäpallon pitää päästä mukaan. Nyt tutkalla mitattiin pallon lähtönopeuksia. Kunhan ensin osuttiin palloon! Oikeat kisalajit: yleisurheilu, petankki, beach volley ja frisbeegolf. Liikunnan iloa täysillä!
31.8.2018 »»
Onnea elokuussa tutkinnon suorittaneille
Yksi tavoite on saavutettu. Sedussa juhlittiin elokuun viimeisenä päivänä tutkinnon suorittaneita. Enemmän osaamista tai ihan uutta osaamista uudella alalla - tutkinto taskussa on hienoa jatkaa eteenpäin kohti uusia seikkailuja. Onnea jokaiselle!
29.8.2018 »»
Sedu järjestää SAKUn syyskisat Seinäjoella
Viikonloppuna (1.–2.9.2018) Suomen ammatillisen koulutuksen henkilöstöä saapuu Seinäjoelle. Unohdetaan työ ja kisataan hyväntuulisissa SAKUn syyskisoissa yleisurheilulajeissa, petankissa, beach volleyssa ja frisbeegolfissa. Sedu ja Seinäjoen kaupunki tarjoavat oivalliset suorituspaikat yleisurheilijoille urheilupuistossa kävelymatkan päässä keskustasta.
20.8.2018 »»
Onnea tutkinnon suorittaneille
Sedussa juhlittiin pe 17.8. tutkinnon suorittaneita. Onnea jokaiselle urakkansa suorittaneelle! Tutkinto avaa ovia uuteen; onnea eteenpäin!
Edellinen 1 2 3 4 ... 36 37 38Seuraava