Hae koulutusta
Valitse ajankohta
Alkaen:
Päättyen:
Valitse

Luottavaisin mielin tulevaisuuteen

-Meille avattiin vappuna Rolls hampurilaisketjun myyntipiste, kertoo ravintolatoimen päällikkö Anna-Leena Hietamäki Härmän Kylpylästä. Koulutimme keittiöhenkilökuntaa valmistamaan hampurilaisia tietyn konseptin mukaan ja meille asennettiin uusi linjasto.

-Vappuna avautui myös 40 paikkainen terassi, johon saatiin anniskeluluvat. Vappubrunssilla kävi yli 300 asiakasta ja vappuboxejakin meni ulos yli 100 kpl. Terassitansseissa oli innostunut ja iloinen tanssikansa joraamassa kylmähköstä ilmasta huolimatta. Terassille kysyttiin jopa pöytävarauksia. Sedun kaksi opiskelijaa ovat suunnitelleet terassille juomalistoja. Molemmat Kaisa ja Jasmin opiskelevat työnsä ohessa baarimestariksi oppisopimuksella.

Maakunnan suurin tanssittaja

Viimeisimmät ravintolarajoitukset määräävät, että tanssiminen sisätiloissa on kielletty kesäkuun loppuun asti. Ravintolassa saa liikkua vain hakeakseen ruokaa ja poistuessaan vessaan. Myös karaoke on kielletty.

-Tanssikielto ei kuitenkaan koske terasseja, ja rakensimme terassin yhteyteen 3x4 metrisen tanssilattian sekä orkesteria varten maitolaiturin. Koronan myötä on pitänyt keksiä uusia luovia ratkaisuja, kertoo Hietamäki hymyillen. Onhan tanssit olleet aina meillä merkittävässä roolissa.

-Vappua ei täälläpäin juhlita niin isosti kuin kaupungeissa, mutta vapuksi ideoimme Take away- vappubrunssin, joka oli erityisen suosittu. Myymme ulos myös lounaita ja päivällisannoksia.

-Sedun kanssa on tehty hyvää yhteistyötä ja suunnitteilla oli tarjoilijan täydennyskoulutus, mutta koronan takia sitä ei ole järjestetty. Työntekijämme Terhi suorittaa Sedussa konditoriatuotteiden valmistus -nimistä tutkinnon osaa, joka kantaa nimeä Juhlatilausleivonnaiset-koulutus.

-Työssäoppijat ovat meille tulleet lähinnä Lapuan Sedusta keittiön puolelle, koska se on ”likietuunen” paikka. Myös matkailualan opiskelijoita on ollut aulan kahviossa. Työssäoppijoita ottaisimme enemmänkin, jos vain olisi tulijoita.

-Alan tulevaisuudesta on syvä huoli. Mistä saamme ammattitaitoisia tekijöitä, kun ihmiset ovat vaihtaneet alaa tilanteen vuoksi. Myös kesätyönhakijoita on yleensä tullut jo helmi- maaliskuussa, nyt ei ole tullut kuin muutama kysely.

-Vuoden sisällä meillä on ihmisiä eläköitynyt ja henkilökuntaa ei ole onneksi paljoa tarvinnut lomauttaa. Kun pääsemme normaaliin arkeen, tarvitsemme lisää työvoimaa keittiön ja salin puolelle. Vakituista työtä on siis tulevaisuudessa tarjolla. Odotamme kaikkien aikojen kesää, syksyä ja pikkujouluja.

-Rajoituksia on tehty mielestäni liikaakin, sillä ravintolassa ihmiset syövät omilla paikoillaan ja omissa seurueissaan. Yökerhojen sulkeminen on ollut varmasti paikallaan. Isoja poliittisia kysymyksiä on, että miten ala tästä nostetaan ja saadaan houkuttelevammaksi.

Hyvä henki ja kehittämisen meininki

Härmän kylpylän salissa, keittiössä ja kahvilassa työskentelee noin 25 henkilöä. Koko talossa henkilökuntaa on 130.

-Me harjoitamme joustavaa henkilöstöpolitiikkaa ja meillä on täällä hyviä tyyppejä töissä, kertoo Hietamäki. Meininki on rentoa ja asiallista. Asiakkaitamme on kiva palvella. Eteenpäin mennään ja uusia keinoja keksitään. Lippua pidetään korkealla, kyllä täältä vielä noustaan!

Katso alkavat koulutukset



Härmän Kylpylä_alacarte25_muokattu.jpg
Härmän Kylpylä_alacarte3_muokattu.jpg