Napauta superhaku
Valitse ajankohta
Alkaen:
Päättyen:
Valitse

MSK Plastin työntekijäpulaan löytyi ratkaisu

Kun vapailla markkinoilla ei ollut saatavilla koulutettua työvoimaa, ylihärmäläinen MSK Plast toteutti yhdessä Sedun kanssa räätälöidyn rekrykoulutuksen. Nyt tuotantohallissa työskentelee seitsemän uutta puristajaa/asentajaa.
Rekrykoulutus on hyvä tapa täsmäkouluttaa uusia työntekijöitä, sanoo tuotantopäällikkö Reino Koski. Meillä oli tarve työntekijöille, jotka tulisivat käyttämään ruiskuvalukonetta ja tekemään mekaanista muottiasennusta sekä käynnistämään ruiskuvaluprosessia. Kokonaisuutena ruiskuvaluasentajan tehtävä on moninainen. Ennen kuin kaiken oppii käytännössä, saattaa mennä kaksikin vuotta, että tuotekierto tulee kunnolla esille. Tämän päivän muuttuvassa maailmassa rekrykoulutus antaa hyvän mahdollisuuden saada työvoimaa monenlaisiin työtehtäviin.

Ylihärmäläinen Jari Ristimäki ehti olla yli 30 vuotta kädentaidonohjaajana, kun työttömyys osui hänen kohdalleen. – Olen aina ollut kova tekemään töitä ja siksi en odotellut karenssiajan päättymistä, vaan hain heti tähän koulutukseen, kertoo Ristimäki. Tällä iällä sitä ei halua istua joka päivä ”koulun penkillä” ja siksi rekrykoulutus oli mielekäs tapa opiskella uutta alaa. Sedun kouluttaja kyseli koulutuksen edistyessä, kuinka minulla on mennyt ja olenko valmis jatkamaan koulutusta. Se tuntui mukavalta. Rekrykoulutuksen yksi etu onkin, että orientaatiojakson aikana voi kokeilla, onko työ oman odotuksen mukaista, pohtii Ristimäki.

-Koulutus loppui vuoden vaihteessa ja nyt olen valmistunut ruiskupuristajaksi, sanoo Ristimäki. Oppiminen työn ohessa jatkuu vielä, koska koneita on montaa eri mallia. Tykkään kovasti työstäni, päivät ovat erilaisia, joskus kiirettä ja välillä ehtii siivota työtilojakin. Työporukka on ottanut hyvin uudet työntekijät vastaan ja auttaneet tarvittaessa.

Sedun kautta asiantuntijoita teoriaopetukseen

-Olemme käyttäneet Sedun kouluttajien lisäksi myös ulkopuolisia asiantuntijoita, kertoo Koski. Koulutuksesta noin 30 %:a oli teoriaa, loppu työpaikalla tapahtuvaa oppimista. Teoriaa olisi voinut olla enemmänkin tai koulutusjakso hieman pidempi. Jos tulevaisuudessa tarvitsemme työntekijöitä, niin käytämme rekrykoulutusta, jos se vain on mahdollista, sanoo Koski.

MSK Plast on yksi Suomen johtavia muoviosien sopimusvalmistajia.  – Teemme tuotteita ruisku- ja reaktiovalamalla, kertoo Koski. Työntekijöitä on noin 140. Osaamistamme täydentävät myös muovin osakokoonpano, pintakäsittely, pursotustiivistys, testaus ja tarkistus, sekä logistiset palvelut.