Logistiikan perustutkinto varastopalvelujen osaamisala varastonhoitaja

Ammattinimike
Varastonhoitaja
Aloituspäivä
21.09.2020
Toimipiste
Rengonharju
Koulutus on tarkoitettu sinulle, yli 20-vuotias työnhakija, joka olet motivoitunut hankkimaan logistiikka-alan tutkinnon ja työllistymään varastonhoitajana. Koulutuksen tavoitteena on suorittaa logistiikka-alan perustutkinto, varastonhoitaja.
Koulutus suunnitellaan jokaiselle henkilökohtaisen opiskeluohjelman mukaan. Henkilökohtaistamisessa määritellään koulutuksen kesto. Koulutus toteutetaan pääosin Ilmajoen Rengonharjulla, mutta sitä voidaan tarvittaessa järjestää myös Sedu Seinäjoella tai Ilmajoella.
Logistiikan ala on monipuolinen ja yksi yrityksen tärkeimmistä osa-alueista. Koulutuksen aikana sinulle muodostuu kokonaisnäkemys toimialasta ja alan yrityksistä, joissa on työssäoppimista noin puolet opiskeluajasta. Opit työskentelemään asiakaslähtöisesti, tehokkaasti ja taloudellisesti noudattaen alan säädöksiä ja määräyksiä.
Valmistuttuasi varastonhoitajaksi saat valmiudet toimia mm. tavaroiden varastointiin ja käsittelyyn liittyvissä tehtävissä. Varastonhoitajan ammattitaitoon kuuluu oma-aloitteisuus, täsmällisyys, luotettavuus ja joustava työskentelytapa sekä osaamista mm. yrittäjyystaidoista ja hyvistä asiakaspalvelu- ja kommunikaatiotaidoista. Varastoalan työntekijän on mahdollista työllistyä eri aloille kuten; kaupan-, teollisuuden-, liikenteen- ja julkisen sektorin palvelukseen.
Koulutukseen kuuluvat tutkinnon osat:
Pakolliset:
* Tavaran vastaanotto ja säilytys
* Tavaran keräily ja lähetys
* Inventointi ja saldonhallinta
* Trukinkuljettajan tehtävät
Valinnaiset:
* Vaarallisten aineiden käsittely
* Varaston tietojärjestelmät
* Osto- ja myyntitoiminnot varastoissa
* Yritystoiminnan suunnittelu
* Tavaran kuljettaminen
* Tutkinnon osa ammatillisista perustutkinnoista, ammattitutkinnosta tai erikoisammattitutkinnosta
YTO-opinnot (yhteiset tutkinnon osat) henkilökohtaistetaan ja ne vaikuttavat koulutusajan pituuteen.
Koulutuksen aloitus 21.9.2020. Koulutuksen oppiaika määräytyy henkilökohtaistamisen mukaan, arvioitu valmistumisajankohta ennen henkilökohtaistamista on 22.10.2021.
Koulutus on maksuton, opiskelija maksaa itse lupakorteista syntyvät kustannukset noin 15 €/kortti. Näitä lupakortteja ovat mm. työturvallisuuskortti, hygieniapassi, ensiapukortti, tulityökortti.

Hakeutuminen ja opiskelijavalinta

Hakuaika päättyy 25.8.2020
Jätä hakemus tiedot -välilehdellä olevasta hakupainikkeesta (’Hae tähän koulutukseen’).
Täytä hakemus koulutukseen huolellisesti, sillä hakemuspapereiden perusteella osa hakijoista kutsutaan haastatteluun.
Haastateltaville lähetetään kirjallinen kutsu tai tekstiviesti.

Lisätietoja

Jenny Loppi p. 040 680 7282
Jaakko Marttila p. 040 840 4036
email: etunimi.sukunimi(at)sedu.fi
Lisätietoja koulutuksen aikana maksettavista taloudellisista etuuksista:
Koulutusneuvonta 0295 020 702 ma-pe klo 9-16 tai
koulutusneuvonta(at)te-toimisto.fi
Koulutusneuvontaa saa myös facebookissa www.facebook.com/koulutusneuvonta