Hae koulutusta
Valitse ajankohta
Alkaen:
Päättyen:
Valitse
Uutiset
11.11.2020

Ammatillisen koulutuksen reformi: opiskelija voi toteuttaa omia tavoitteitaan

JennaJaakkola_9760_440x480.jpg Jenna Jaakkola ja seinämaalaus. Teos virkistää tietoverkkoasentajiksi opiskelevien tiloissa.

Pintakäsittelyalan opiskelija Jenna Jaakkola (19) Alavudelta haluaa taiteilijaksi. Hän valmistuu ensi keväänä maalariksi, ja tulevaisuudessa kiinnostaa Kankaanpään taidekoulu. Mitä Sedun pintakäsittelyala voi antaa nuorelle, jonka tavoitteet ovat varsin poikkeavat?

-    Jenna on koko työurani aikana ensimmäinen opiskelija, joka on näin voimakkaasti taiteeseen suuntautunut. Hänen erinomaiset kädentaitonsa näkyvät myös siten, että hän suorittaa pakolliset opinnot helposti ja näytöissä jälki on kiitettävää tasoa, opettaja Timo Haapolahti kertoo.


Pintakäsittelyala tukee taiteilijatavoitetta

Pintakäsittelyalalta valmistutaan maalareiksi, pintakäsittelijöiksi tai lattianpäällystäjiksi. Mutta Jenna Jaakkola haluaa tilataideteosten tekijäksi. Viimeisin iso maalaus on Sedun tieto- ja viestintätekniikan väistötiloissa (Karvarinkatu 6).

-    Karvarinkadun työ on huippuosaajan tutkinnon osan näyttö, siis yksi valinnainen tutkinnon osa. Onneksi uudessa Pintakäsittelyalan perustutkinnossa on niin paljon mahdollisuuksia yksilölliseen opinpolkuun: erikoismaalausta, mukailumaalausta, koristemaalausta, Haapolahti kertoo.

Taidetta pystyy siis luomaan ihan Teknoksen maaleilla – ja korona-aika vaati kaikilta opiskelijoilta hyvin itsenäistä työotetta, kun kaikki ohjaus toteutettiin etänä.

-    Kyllä valinnaisuuden suuri osuus yllätti positiivisesti. Timo on ohjannut ja suositellut, jotta kehityn omien tavoitteiden suuntaan mutta täytän myös tutkinnon vaatimukset, Jenna Jaakkola kehuu opettajaansa.

 

 

Tieto- ja viestintätekniikan opettaja Jussi Väliniemi ikuisti seinämaalauksen vaiheet. Katso, miten teos syntyi.


Henkilökohtaistaminen – jokainen voi edetä omaa polkuaan

Ammatillisen koulutuksen uudistus vuonna 2018 muutti tutkinnot todella laajoiksi. Pakollisten tutkinnon osien lisäksi tutkinnoissa on paljon valinnaisuutta. Jopa 1 – 2 vuotta voi suorittaa valinnaisten tutkinnon osien kautta.

-    Tietoverkkoasentajien väistötila Karvarinkadulla tarjosi ison seinäpinnan. Työssä vaadittiin teknistä osaamista, maalarin työvälineiden käyttöä, hyvää pohjatyötä ja telineillä työskentelyä, opettaja kuvaa.

Arvioinnissa Jenna Jaakkolan työtä kiitettiin hyvästä värien käytöstä. Väreissä on futuristista tunnetta, mikä sopii miljööseen. Teos on teknisesti huippua, siitä välittyy tekijän visio ja näkemys ja siitä erottaa myös somen vaikutuksen. Teos on sivellintyö mutta se on tehty Teknoksen seinämaaleilla.

-    Jokainen katsoja voi päättää, mitä teos tarkoittaa, Jenna Jaakkola sanoo ja painottaa tunnelmaa.

Hänen työtapaansa kuuluvat niin lyijykynät kuin vesivärit – paperille syntyy valmis visio siitä, mitä seinälle tehdään.


Taiteilijalle kaikki materiaalit tuttuja

Jenna Jaakkola maalaa liiduilla, hiilillä, vesiväreillä, akryylillä ja öljyväreillä – teokset hän julkaisee Instagramissa.

-    Maalaan bändejä, maisemia, ihmisiä, asetelmia, nuori ilmaisuvoimainen taituri kertoo.

Tulevaisuudessa Jenna Jaakkola haluaisi tehdä esim. isoja muraalimaalauksia, siis piristää tylsiä rakennuksia.

Timo Haapolahti luottaa opiskelijaansa: riittävän hyvä löytää kyllä töitä. Taitelijaksi ei ryhdytä rahan takia vaan ilmaisu on intohimo. Jenna on todella hyvä piirtäjä, joka käsittelee valoja ja varjoja ilmiömäisesti ja osaa hahmottaa isonkin teoksen valmiina.

-    Taitoa on mutta pitäähän sitä treenata, Timo Haapolahti kannustaa.
-    Insiroidun monesta asiasta, otan kynän käteeni ja työ alkaa syntyä, kunhan vain piirtää. Ei kukaan taiteilijakaan on valmis, aina voi kehittyä, ja kaikkea voi kehittää, Jenna Jaakkola toteaa ja korostaa kärsivällisyyttä.

Timo Haapolahti ohjaa Jenna Jaakkolan opintoja pintakäsittelyalalla ja haluaa tukea lahjakkaan maalarin taiteellisia tavoitteita niin pitkälle kuin tutkinnon perusteet antavat myöden.

Timo Haapolahti ohjaa Jenna Jaakkolan opintoja pintakäsittelyalalla ja haluaa tukea lahjakkaan maalarin taiteellisia tavoitteita niin pitkälle kuin tutkinnon perusteet antavat myöden.

Katso, mitä ammatillinen perustutkinto pintakäsittelyalalla sisältää? https://eperusteet.opintopolku.fi/#/fi/esitys/4038056/reformi/rakenne

Kiinnostuitko pintakäsittelyalasta? Perustutkinto yhteishaussa 2021!