Hae koulutusta
Valitse ajankohta
Alkaen:
Päättyen:
Valitse
Uutiset
11.3.2020

Sedu peruu opiskelijoiden ja henkilöstön kansainväliset liikkuvuudet 31.7.2020 saakka

Kadet_440x480.jpg

Sedussa kuntayhtymän johtaja, rehtori Reija Lepola teki 11.3.2020 päätöksen: opiskelijoiden ja henkilökunnan ulkomaan vaihtojaksot perutaan heinäkuun loppuun saakka koronavirustilanteen vuoksi. Peruutus koskee niin Sedusta lähteviä kuin Seduun saapuvia opiskelijoita ja henkilöstön jäseniä.

Peruutus koskee kevään osalta suunnitteilla olleita n. 50 sedulaisen vaihtojaksoja eri puolille Eurooppaa, Venäjälle, Ugandaan ja Namibiaan, sekä jo sovittuja 40 saapuvaa opiskelija- ja 15 opettajavierailua.

Ulkomailla on tällä hetkellä 18 Sedun opiskelijaa ja kolme henkilökunnan edustajaa. Suurin osa heistä on palaamassa Suomeen tällä viikolla. Sedun kansainvälisten asioiden toimijat ottavat yhteyttä jokaiseen sedulaiseen ulkomailla, ja vaihtojakson jatkamisesta tai keskeyttämisestä sovitaan tapauskohtaisesti.
Seduun jo saapuneiden kansainvälisten opiskelijoiden ja henkilöstön vaihtojaksot saatetaan loppuun suunnitellusti.

Vuosittain Sedusta lähtee noin 200 opiskelijaa ja 100 henkilökuntaan kuuluvaa ulkomaille vaihtoon. Sedu vastaanottaa yli 100 kansainvälistä opiskelijaa ja 100 henkilökunnan edustajaa vuosittain. Sedusta ulkomaille vaihtoon lähtevät opiskelijat ovat täysi-ikäisiä, kuitenkin alle 18-vuotiailla on mahdollisuus päästä ulkomaille silloin, kun myös opettaja osallistuu matkaan.

Lisätietoja
Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Sedu
Reija Lepola, kuntayhtymän johtaja, rehtori, p. 040 830 4256
Terhi Haapala, kansainvälisten asioiden suunnittelija, p. 040 868 0333    
Timo Paakkanen, kansainvälisten asioiden suunnittelija, p. 040 868 0780    
Juha Riippi, kansainvälisten asioiden suunnittelija, p. 040 830 2389