Hae koulutusta
Valitse ajankohta
Alkaen:
Päättyen:
Valitse
Uutiset
9.12.2021

Tiivis yritysyhteistyö yksi Sedun vahvuuksista – Länsi-Balkanin maiden oppilaitosten edustajia tutustumassa Seduun

V2V_vieraita_Ahjossa_Lapualla_440x480.jpg

Joukko ammatillisten oppilaitosten rehtoreita ja opettajia on ollut tutustumassa tällä viikolla Seduun osana kansainvälistä VET to VET -hanketta. Hankkeen tavoitteena on kehittää Länsi-Balkanin alueen ammatillisten koulutuksen järjestäjien kansainvälisyysosaamista, prosesseja sekä koulutusta. Vierailu antaa mahdollisuuden nähdä ja kokea konkreettisesti toisen maan tapaa toteuttaa ammatillista koulutusta ja käydä hedelmällistä dialogia.

Kosovosta, Serbiasta ja Montenegrosta saapuneet vieraat ovat saaneet tehokurssin Seduun ja suomalaiseen ammatilliseen koulutukseen. Oppimisympäristöt, yleinen koulutusjärjestelmä, arviointimenetelmät, oppimismenetelmät, työpaikalla tapahtuva oppiminen – keskusteltavia ja tutustuttavia teemoja on monia, ja muutaman päivän vierailun aikana raapaistaan pintaa.

Euroopassa monenlaisia tapoja oppia ammattiin

Sedu on vahvasti investoinut oppimisympäristöihin. Viimeisenä vierailupäivänään vieraat Länsi-Balkanilta tutustuivat Lapualla kone- ja tuotantotekniikan oppimisympäristöön Sedu Ahjoon ja vierailivat Lapua-ketjut Oy:ssä.

- Suomessa koulun ja yritysten suhteet syntyvät opiskelijoiden ja opettajien kautta. Esim. Ranskassa opiskelija hakee opiskelupaikkaa ja työpaikkaa yhdessä. Syntyy vahva side yhteen yritykseen. Sloveniasta tiedän, että koulusta melkein 80 % menee jatko-opintoihin ja yritykset etsivät työntekijät, esim. hitsarit naapurimaista, Sedun koulutusvastaava Mika Lassila kertoo kansainvälisiä kokemuksiaan.

- Maassamme kone- ja tuotantotekniikka ei ole alana kovin suosittu, vaan opiskelijoita pitää enemmänkin houkutella alalle. Tähän vaikuttavat myös heidän vanhempiensa asenteet, kertoo vierailulla oleva serbialaisen yhteistyökumppanin edustaja Slavica Ademovic.

Kierros Lapuan Sedussa tekee vaikutuksen Länsi-Balkanin alueen oppilaitosten edustajiin.

- Puitteenne ja laitteenne ovat todella kehittyneitä ja paljon edellä meidän laitteistoamme.

- Se, minkä ainakin vien tältä matkalta mukanani omaan oppilaitokseemme, on opettamisen tapa: opiskelijalle annetaan tehtäviä ja niihin ohjeistus, jonka jälkeen opettaja on käytettävissä tarvittaessa. Se kasvattaa opiskelijassa itsenäisyyttä ja itsenäisempää tapaa toimia, minkä koen todella hyvänä selän takana seisomisen ja jatkuvan neuvomisen ja ohjeistamisen sijaan, Ademovic kertoo.

lb_kuva.jpg
Partnerit yritysvierailulla Lapua-Ketjut Oy:ssä

Monipuolisia työelämäkontakteja – poikkeavia toimintatapoja

Osassa Länsi-Balkanin alueen oppilaitoksista on tapana, että oppilaitos tekee sopimukset nimettyjen yritysten kanssa työpaikalla tapahtuvasta oppimisesta. Esimerkiksi matkailualalla yrityksen edustaja kutsuu opiskelijoita haastatteluun, jonka pohjalta opiskelijat valitaan yrityksiin työharjoitteluun.

Sedussa opiskelijat itse hakevat työssäoppimispaikkansa, ja kriteerinä on, että siellä pystyy oppimaan tutkinnon vaatimia töitä. Opintoihin kuuluu Opiskelu- ja urasuunnitteluvalmiudet (1 osp), jossa vaatimuksena on, että opiskelija tekee tutkintoa ja uraa koskevia valintoja, hakee työpaikkoja, osaa esitellä osaamistaan.

- Kun opiskelijat tulevat laajalta alueelta, myös meidän yrityskenttä laajenee. Nuori, joka kulkee mopolla, hakee työssäoppimispaikan hyvän yhteyden päästä kotoa. Viimeksi minulle uusia tuttavuuksia olivat yritykset Multialla ja Kaustisen suunnalla, Lassila kertoo.

Ensimmäisen vuoden opiskelijan osaaminen ei riitä kovin vaativiin hommiin mutta toisen ja kolmannen opiskeluvuoden osaamisella päästään jo vaativammille laitteille, esim. CNC-koneelle.

Uusia kontakteja syntyy myös, kun yritykset ottavat yhteyttä, tilaavat Sedulta koulutuksia tai tarjoavat opiskelijoille töitä.

Monia menetelmiä - sama tavoite

- Opiskelijamme ovat työpaikoilla oppimassa 1. opiskeluvuotenaan yhden päivän viikossa, 2. vuotena kaksi päivää ja kolmantena kolme päivää viikossa, kertoo Ademovic.

Siinä missä Länsi-Balkanin alueen toimijoiden järjestelmä työssä tapahtuvaan oppimiseen on systemaattisempi, on meidän järjestelmämme vahvuutena joustavuus.

- Metallialalla tekijäpula on kova mutta oppisopimus on hyvä ratkaisu: opiskelija tekee opinnot loppuun ja yritys saa pitää toivomansa työntekijän työpaikalla, kertoo Lassila.

- Otamme tänne mielellämme opiskelijoita jo heidän 1. opiskeluvuotenaan, kertoo Lapua-Ketjut Oy:n tuotantopäällikkö Mika Mäki. – Sitä kautta he ehkä tulevat meille myös toisen kerran ja toivottavasti myöhemmin jäädäkseen.

- Tekeepä opiskelija opintoja työpaikalla koulutussopimuksella tai oppisopimuksella, samalla tavalla opettaja käy seuraamassa osaamisen kehittymistä. Yhteisten tutkinnon osien kanssa on todettu, että ne tulee paremmin tehdyksi koulussa, Lassila kertoo näkemyksensä.

Toimitaan sitten Länsi-Balkanilla tai Suomessa, toiminnan tavoite on sama: luoda yhteiskuntaan ja työpaikoille osaavia tekijöitä ja asiansa osaavia ammattilaisia.

Tutustu tarkemmin VET to VET -hankkeeseen

logo_EU_komissio.jpg